Tarhassa pito

Sivun tulostus

Hevosten hyvinvoinnin kannalta tarhauksessa on keskeistä ulkotarhan koko, pohja- ja aitamateriaalit, päivittäinen tarhausaika sekä sopiva tarhalauma.

Ulkotarhan koko ja muoto

Ulkotarhan vähimmäiskoosta on olemassa suositusmittoja. Jos tarhassa pidetään yhtä hevosta, on suositeltava vähimmäiskoko 500 m2. Jos hevosia ja poneja tarhataan ryhmässä, mitoitussuositus on vähintään 200–250 m2 /poni tai hevonen (Ratsastuskeskusten suunnittelu- ja rakentamisopas, Suomen Ratsastajainliitto ry, 2005).

Tarhan tulisi olla kooltaan ja muodoltaan sellainen, että hevosella on mahdollisuus liikkua turvallisesti kaikilla luontaisilla askellajeillaan, eli myös ravaten ja laukaten. Hevostallien ympäristönsuojeluohjeen (Ympäristöministeriö, 2003) mukaan ulkotarhan suositeltavina vähimmäismittoina pidetään 20–25 m x 50–75 m (1000–2000 m2). Ruotsissa tarhan lyhimmän sivun pituudeksi suositellaan 30 metriä. Kyseisen kokoisessa tarhassa voi edellä mainittujen suositusten mukaan pitää maksimissaan neljää hevosta tai kuutta ponia. Pihaton ulkotarhan olisi hyvä olla reilusti minimisuosituksia suurempi (esim. 0,1 – 0,2 ha/hevonen).

Kuva: Hevosella tulee olla kokopäivätarhauksessa suoja (säänsuojakatos) epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan tai se tulee voida ottaa talliin kesken päivän sääolosuhteiden ollessa huonot.

Lauman sosiaalisessa arvoasteikossa alempana olevalla hevosella on oltava mahdollisuus väistää ylempiarvoisen hevosen hyökkäävää käytöstä. Ahtaita  kulmauksia ja umpikujia tulee tästä syystä välttää tarhoja rakennettessa. Tarhojen kulmaukset kannattaakin hieman pyöristää.

Hevoslaumassa säännöllisesti toistuvat purema- ja potkuvammat voivat olla merkkinä liian pienestä tarhan koosta/liian suuresta hevostiheydestä. Alempiarvoisilla hevosilla on tällöin liian vähän tilaa väistää ylempiarvoisia hevosia, mikä lisää aggressiivisuutta. Liian suuri hevostiheys lisää myös hevosten levottomuutta ja haittaa lepäämistä ja piehtarointia.

Pieni tarha rajoittaa eri askellajien esittämisen lisäksi myös hevosen liikuntamäärää. Kesyhevoset liikkuvat kuitenkin huomattavasti luonnonvaraisia hevosia vähemmän, vaikka niillä olisi käytössään kuinka suuri ulkoilualue tahansa (Hampson et al. 2010). Suurimmillaan kesyhevosten liikuntamäärä on laidunaikana. Ulkotarhan rakenteella ei ole tutkimuksissa havaittu olevan merkittävää vaikutusta hevosten liikuntamääriin (Hampson et al. 2010). Määrällisesti eniten hevoset liikkuivat perinteisessä, avoimessa ulkotarhassa. Raviradan muotoinen tarha ei vastoin odotuksia lisännyt hevosten aktiivisuutta. Sen sijaan virikkeellinen ympäristö ja vaihtelevamaastoinen tarha-alue (esim. puita ja pensaita) lisäävät hevosten aktiivisuutta.

Tarhausaika

Riittävällä päivittäisellä tarhauksella on hevosen hyvinvoinnille suuri merkitys. Kokopäivätarhaus (yleensä noin 8-16 h/vrk) on karsinatallissa pidettäville hevosille suositeltavaa sääolosuhteiden ja yksilöllisten tarpeiden sallimissa rajoissa.

Suurin tarhaustarve on hevosilla, joita ei liikuteta, eli joutilailla sekä siitostammoilla ja varsoilla. Mutta myös valmennettavien urheiluhevosten sekä päivittäin ratsukäytössä olevien hevosten on päästävä ulkotarhaan päivittäin, koska vapaalla ulkoilulla on hevosen psyykkiselle hyvinvoinnille suuri merkitys. Päivittäinen liikutus ajaen tai ratsastaen ei täysin korvaa tarhausta. Runsas, päivittäinen tarhaus ehkäisee myös jalkavammojen ja polkemien syntyä. Monesti hevosen tarhausta rajoitetaan juuri näiden pelossa.

Hevonen on tapaeläin, joten suhteellisen muuttumattomina pysyvät tarhausajat ovat sille tärkeitä. Tarhauskäytäntöjä on kuitenkin mukautettava vallitsevien sääolosuhteiden mukaan. Hevosta ei tule seisottaa väkisin ulkona huonolla ilmalla, varsinkin jos tarhassa ei ole säänsuojakatosta. Tarhausaikaa voi olla tarpeen rajoittaa tai ajankohtaa siirtää esim. hyvin kovina pakkaspäivinä, syys- ja talvimyrskyissä, kesähelteillä sekä pahimpana hyönteisaikana.

Hevosen laumaeläimen luonteesta johtuen hevosia olisi hyvä tarhata ryhmissä aina kun se on mahdollista.

Aidat

Sopivia aitamateriaaleja pysyviin ulkotarhoihin ovat puu ja metalli sekä muoviaidat. Laidunaidoiksi riittävät yleensä nauha-aita ja maahan polkaistavat muovi/lasikuitu/metallitolpat, joita on helppo tarpeen mukaan siirtää. Piikkilangan käyttö on hevosaitauksissa kiellettyä.

Aidan tulee olla hevosen hyvin havaittavissa. Aidan korkeus tulee mitoittaa korkeimman tarhassa pidettävän hevosen säkäkorkeuden mukaan, eli ylimmän juoksun tulisi olla suurimman hevosen säkäkorkeutta 10 cm korkeammalla.

Tarhan pohjan tulee kestää kovaa kulutusta erityisesti portin ja ruokapaikkojen alueilla. Pohjan tulee olla tiivis ja joustava. Tarhan kunnollinen pohjustaminen, pinnoittaminen ja salaojitus on suositeltavaa.

Hevosten lanta ja rehuntähteet tulee poistaa tarhasta riittävän usein, mikä vähentää loistartuntapainetta ja ravinnevalumia ympäristöön.

Kuva: Jo kahden tunnin päivittäisen ulkoilun on tutkimuksissa todettu vähentävän merkittävästi hevosten riehumista (ja loukkaantumisriskiä) tarhaan laskettaessa (Chaya et al. 2006). 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa:

©Suomen Hevostietokeskus ry. Tekstin ja kuvien julkaiseminen ja kopiointi ilman lupaa on kielletty.