Onko vastasyntynyt varsani terve?

Sivun tulostus
ELL Leena Luukkanen

Vastasyntyneen varsa sairauden ensioireet voivat olla vähäiset, tai sairaus voi ilmetä vain normaalin käyttäytymisen puuttumisena. Tiettyjen riskitekijöiden ja varsan normaalin käyttäytymisen tunnistaminen auttaa tamman omistajaa löytämään ”riskivarsat” eli varsat, joilla on tavallista suurempi todennäköisyys syntyä sairaina tai sairastua heti syntymänsä jälkeen.

Onko tamma ”hyvä äiti”?

Tamman aikaisempiin varsomisiin tai varsan hoitoon liittyvät ongelmat voivat olla vain ikäviä muistoja menneisyydestä, mutta antavat aiheen valvoa varsomista ja varsan alkuhoitoa. Arka tai vihainen tamma, joka ei päästä varsaa imemään, viivästyttää varsan ternimaidon saantia.

Samoin riskiryhmään kuuluu varsa, jonka emä aiempina vuosina on saanut heikkoja varsoja, tai jonka varsat ovat kuolleet muutaman päivän ikäisinä. ”Varsahalvauksen” syynä on voinut olla huonolaatuinen ternimaito tai tulehdus istukassa, jolloin myös tamman seuraavat varsat ovat vaarassa.

Onko tiineysaika sujunut normaalisti?

Hevosen normaali kantoaika vaihtelee huomattavasti (320-365 vrk), mutta yksittäisen tamman kantoaika pysyy usein vuodesta toiseen kutakuinkin samana. Poikkeamat tamman tavanomaisesta kantoajasta voivat merkitä ongelmia.

Tamman huono vointi kantoaikana vaikuttaa myös varsaan,. Erityisesti istukan verenkiertoa heikentävät tilat (esim. tamman vakava sairaus tai tulehdus istukassa) aiheuttavat stressiä sikiölle. Samoin kaksoistiineys: tällöin istukan toimintakyky ylittyy ja molempien sikiöiden huolto kärsii, toisen yleensä niin pahasti, että se kuolee. Stressitilanne kohdussa voi näkyä ulospäin esimerkiksi liian aikaisena utareen kehittymisenä ja tamman maitoon tulona tai vuotona emättimestä. Maiden valuttaminen ennen synnytystä on riskitekijä myös siinä mielessä, että varsa saa laadultaan heikompaa ternimaitoa, kun arvokkaita vasta-aineita on karannut utareesta.

Harvinaisia tiineyden aikaisia ongelmia ovat runsas sikiöveden määrä tai vatsan pehmytosien pettäminen. Molemmat näkyvät epätavallisen suurikokoisena vatsana. Useita kertoja varsoneen siitostamman vatsa on tosin aina kookas.

Kuinka varsominen sujui?

Varsominen on tavallisesti nopeasti ohi, ”vesien tulemisen” jälkeen varsa on maailmassa puolessa tunnissa. Synnytyksen pitkittyessä varsan henki on vaarassa: se kärsii hapen puutteesta. Hapen puutteesta kärsii myös varsa, jonka emän istukka irtoaa synnytyksessä ennenaikaisesti. Emättimestä näkyy varsan kavioiden sijaan punainen mattapintainen pallo. Synnytystä valvova henkilö voi vielä pelastaa varsan hengen rikkomalla punaisen kalvon (istukka) ja vetämällä varsan ripeästi esiin. Hapen puutteesta kärsineet varsat toipuvat yleensä hyvin, mutta tarvitsevat erityistä huolenpitoa ensimmäisten elinpäiviensä aikana. Välttyäksemme sairauksilta jatkossa on juuri nyt huomioitava varsan heikentynyt kyky nousta pystyyn ja imeä.

Riskiryhmään voidaan lisätä vielä tammat, joiden synnytys on päätetty käynnistää lääkkeillä. Synnytysvaikeudet ovat mahdollisia, eikä varsa normaalin pituisesta kantoajasta huolimatta aina ole ”valmis”.

Vaikuttaako istukka terveeltä?

Valitettavan usein jälkeiset on totuttu tarkistamaan summittaisesti, vain ovatko ne tulleet kokonaisina ulos. Tämän jälkeen jälkeiset on haudattu nopeasti lantalaan. Sääli sikäli, että jälkeiset voivat kertoa tarinan varsan voinnista 11 kuukauden ajalta. Jälkeiset eli istukka on tiineyden aikana nimittäin ollut sikiön yksiö, ruoka- ja happivarasto sekä roskalaatikko. Jälkeisten huono kunto voisi olla ensimmäinen vihje siitä, että varsa on voinut huonosti kohdussa ja on syntynyt huonokuntoisena. Tulehdusmuutokset istukassa voivat kieliä tulehduksen leviämisestä varsaan, vaikkei varsa vielä vaikuttaisikaan sairaalta.

Tutkimista varten istukka huuhdellaan puhtaaksi juoksevalla vedellä ja levitetään tallin käytävälle. Jos tutkimusta ei ehdi suorittaa heti jälkeisten irrottua, ne säilyvät tuoreempina kylmällä vedellä täytetyssä ämpärissä. Levittämisen jälkeen istukka muistuttaa F-kirjainta. F:n sakarat vastaavat kohdun sarvia ja varsi kohdun runko-osaa, jonka juuresta pitäisi löytyä varsan sikiökalvoihin puhkaisema aukko. Jälkeisissä on kolme osaa: sikiötä ympäröinyt amnion (valkoinen kalvo, jonka pinnalla risteilee verisuonia), kohtua vasten ollut allantochorion (tummanpunainen, toiselta puoleltaan hienon nukan peittämä) ja napanuora. Chorionin nukan tasaisuus ja tiheys tarkistetaan; suuret nukattomat alueet voivat merkitä sikiön aliravitsemusta. Samoin paksuuntumat ja värin muutokset huomioidaan, erityisesti varsan puhkaiseman aukon ympäriltä. Tulehdusmuutokset löytyvät todennäköisimmin tältä alueelta. Joskus amnionkalvo on vihreänruskean suolipihkan värjäämä. Varsa on hätäpäissään päästänyt suolipihkaa tiineyden tai synnytyksen aikana sikiöveteen. Saman tien varsa on saattanut vetää sitä myös keuhkoihinsa. Hädän syynä on luultavasti ollut hapenpuute.

Lopuksi istukka käännetään nurinpäin ja toinen puoli tutkitaan. Jälkeisten normaali paino on reilut kymmenesosa varsan painosta. Painavammat jälkeiset saattavat olla tulehtuneet, kevyemmät ovat voineet heikentää varsan kasvumahdollisuuksia kohdussa.

Onko varsa ”laiska”?

luonnossa varsojen on päästävä lyhyen ajan sisällä jalkeille ja liikkumaan välttyäkseen synnytyksen hajujen paikalle houkuttelemilta saalistajilta. Niinpä sairaatkin varsat yrittävät parhaansa mukaan toimia rodulleen ominaiseen tapaan, ja vaikuttavat heti syntymän jälkeen terveiltä ja pirteiltä. Sairauden merkit tulevat selvemmin näkyviin vasta päivän, parin viiveellä, jolloin sairaus on kuitenkin ehtinyt jo paljon vakavammaksi. Sairauden merkkien huomaaminen vasta-syntyneessä varsassa voi muistuttaa salapoliisityötä; usein havaitaan vain hieman tavallisesta poikkeava käytös, mikä jää huomaamatta, jos ei tiedä, kuinka normaalit varsat käyttäytyvät ja millainen niiden syntymän jälkeinen ”aikataulu” on.

Varsa pyrkii heti syntymänsä jälkeen makuulle rintansa päälle. Se myös reagoi epämiellyttäviin ulkoisiin ärsykkeisiin, esimerkiksi ravistelee päätään, kun sen korvaan työnnetään sormi tai sierainta kutitetaan.

Imurefleksi ilmestyy pian tämän jälkeen. kahden, kolmen tunnin kuluttua syntymästä varsan tulisi olla pystyssä ja imemässä emäänsä. Mikäli varsa ei ole noussut ylös kahdessa tunnissa ja alkanut imeä emää kolmessa tunnissa, on syytä puuttua asioihin: auttaa varsa ylös ja ohjata utareelle sekä varmistaa imurefleksin olemassaolo työntämällä sormi varsan suuhun. Varsan tulisi kiertää kieli kouruksi sormen ympärille ja imeä voimallisesti, pelkkä epämääräinen lipsuttelu ei ole imemistä. Ternimaidon riittävää ja ajoissa tapahtuvaa saantia ei voi korvata millään! Puutteellisesta ternimaidon saannista johtuvat tulehdukset ovat tavallisin syy pikkuvarsojen sairastumiseen. Riittävä määrä on 1-1,5 litraa ensimmäisten kuuden tunnin aikana. Jos varsa ei itse ime, vaan sille annetaan tuttipullolla maitoa, juotossa on syytä olla todella varovainen; varsa vetää maitoa helposti ”henkeen” ja saa keuhkotulehduksen. Juotetun maidon määrästä kannattaa pitää kirjaa, sillä paperilla totuus on usein karumpi ja määrä usein pienempi kuin juottajasta tuntuu. Edellä mainituista syistä myös orpovarsat kuuluvat riskiryhmään.

Sairauden ensimmäisinä oireina nähdään varsan ”laiskuus”: väsymys ja huonontunut ruokahalu. Terve varsa käy utareella useita kertoja tunnissa ja pysyy kiinni nisässä imiessään. Pelkkä utareen seudulla ”seikkaileminen” ja varsan pään tuhriintuminen maitoon, samoin kuin imemisen jäljiltä täysi utare, ovat huonoja merkkejä imemisestä.

Terve varsa on virkeä ja leikkisä ja seuraa emäänsä. Makuulle meno sujuu kerta kerralta sujuvammin, eikä varsa hoippuroi pystyssä puolinukuksissa. Se nukkuu suuren osan ajasta, mutta on helppo herättää.

Imeminen edistää suolen toimintaa ja varsa ulostaa ensimmäisen kerran kuuden tunnin kuluessa syntymästään. Ensimmäinen virtsa tulee hieman myöhemmin.

Tammani kantaa ”riskivarsaa” – mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä?

Kun tamman aiempien varsojen tai varsomisten kanssa on ollut ongelmia tai tiineysaika ei ole sujunut normaalisti, on syytä järjestää varsomista valvomaan kokenut henkilö, joka tunnistaa mahdolliset poikkeavuudet varsomisessa. Eläinlääkärin kanssa voidaan laatia jo etukäteen toimintasuunnitelma ongelmien varalta.

Onnistuneen synnytyksenkään jälkeen ei voi vielä huokaista helpotuksesta ja lähteä nukkumaan univelkoja, vaan varsan tarkkailua on jatkettava hienotunteisen välimatkan päästä. Varmistutaan, että varsa muistaa tehdä asiat ajallaan ja niin kuin terveen varsan kuuluu, ja että emä ”rakastuu” jälkeläiseensä. Ennen kuin varsa imee, lypsetään emältä muutama suihke ternimaitoa tutkittavaksi. Ternimaidon laatu voidaan tarkastaa mittaamalla sen ominaispaino tai vasta-aineiden määrä. Vasta-aineiden mittaukseen on myynnissä ominaispainomittareita ja pikatestejä. Edellinen on kertahankintana kalliimpi, mutta maksaa itsensä takaisin, jos varsomisia on paljon. Jälkimmäiset sopivat parin tamman talliin. Jos ternimaito osoittautuu laadultaan huonoksi, kannattaa pakkasesta sulattaa varsalle toisten varsomisten yhteydessä kerättyä parempaa ternimaitoa. Riittävä vasta-aineiden saanti varmistetaan myöhemmin verinäytteellä.

Jälkeiset on tietysti laitettu vesiämpäriin odottamaan tutkimista, ja varsan suolipihkaa odotettaessa ne puhdistetaan ja tarkastetaan.

Eläinlääkärin tekemä terveydentilan tarkastus ja verinäytteiden otto on aina paikallaan ”riskivarsan” tai poikkeavasti käyttäytyvän varsan synnyttyä. Verinäyte voi vahvistaa tulehdusepäilyt, samoin varsan saamien vasta-aineiden määrän. Vasta-aineiden määrää ei kuitenkaan kannata varmistaa alle puolen vuorokauden ikäiseltä varsalta, sillä ternimaidon juonti nostaa sitä vielä.

Jos varsassa havaitaan sairauteen viittaavia löydöksiä ja eläinlääkärin tutkimus vahvistaa epäilyt, päästään hoito aloittamaan aikaisin. Nopeasti aloitettu asianmukainen hoito parantaa varsan ennustetta. Samalla hoitoaika lyhenee ja hoito tulee halvemmaksi. Jos taas verinäyte kertoo varsan saaneen liian vähän vasta-aineita, voidaan tilanne korjata tiputtamalla varsalle plasmaa suonensisäisesti. Plasman tiputus nostaa vasta-aineiden määrää veressä ja suojaa varsaa sairastumiselta.

Kirjallisuutta:

Bernard WV ja Reimer JM. Examination of the foal. Kirjassa: The Veterinary Clinics of North America. Equine Practice. Perinatology. WB Saunders Company, Philadelphia. 10, 1, 37-67, 1994

LeBlanc MM. Immunological considerations. Kirjassa: Koterba ym. (toim.) Equine Clinical Neonatology. Lea & Febiger, Philadelphia, 275-296, 1990

Vaala WE ja Sertich PL. Management strategies for mares at risk for periparturient complications. Kirjassa: The Veterinary Clinics of North America. Equine Practice. Perinatology. WB Saunders Company, Philadelphia. 10, 1, 237-267, 1994

Alkuperäinen kirjoitus ilmestynyt julkaisussa: Tamma ja varsa, Hevostietokeskuksen julkaisuja 1, s. 7-11, 1998

©Suomen Hevostietokeskus ry

Tekstin ja kuvien julkaiseminen ilman Suomen Hevostietokeskus ry:n lupaa on kielletty.