Nestetasapaino ja sen säätely

Sivun tulostus

Mitä nestetasapaino tarkoittaa?

Hevosen elimistöstä on 60-70 % vettä. Kaksi kolmannesta kehon vedestä sijaitsee solujen sisällä ja loput solujen ulkopuolella muodostaen veriplasman, soluvälinesteen, imunesteen ja ruoansulatuskanavan nesteen (joka n. 500-kiloisella hevosella on n. 70 litraa).

Nestetasapaino on kunnossa silloin, kun veden saanti ja hukka ovat elimistössä yhtä suurta. Liian vähäinen vedensaanti vaikuttaa suoraan hevosen rehunkulutukseen sekä myös sen suorituskykyyn. Yli 10 %:n nestehukka voi pahimmassa tapauksessa olla hevoselle hengenvaarallinen.

Veden poistuminen elimistöstä ja nestehukka

Hevosesta poistuu nestettä päivittäin lannan, virtsan ja hengityksen mukana sekä iholta haihtumalla, työtä tekevällä hevosella myös hikoilemalla (10-15 litraa/tunti n. 500-kiloisella hevosella). Imettävä tamma menettää maidon mukana päivittäin nestettä 2-4 % ruumiinpainostaan.

Veden passiivista haihtumista tapahtuu jatkuvasti iholta ja keuhkoista. Hikoilu, joka on puolestaan aktiivinen ja energiaa kuluttava prosessi, on seurausta ruumiinlämpötilan kohoamisesta normaalia korkeammaksi.  Työskentelevällä hevosella veden poistuminen hikoilemalla riippuu harjoituksen kestosta ja intensiteetistä, ympäristöolosuhteista ja hevosen sopeutumisesta vallitseviin olosuhteisiin. Veden poistuminen ihon kautta lisääntyy hevosilla erityisesti +20 ºC yläpuolella, mutta vettä haihtuu iholta pieniä määriä myös kylmässä. Vettä voi haihtua ihon kautta jopa 10 l/vrk. Esimerkiksi 500 kg painava, kuumaan tottumaton hevonen haihduttaa vettä iholta +20 ºC lämpötilassa noin 0,5 l/h, ja +35 ºC lämpötilassa 1,5 l/h. Hevosen sopeutuessa kuumaan ilmastoon veden haihtuminen iholta vähenee huomattavasti, jopa noin 20 %. Sopeutuminen kestää kuitenkin noin 2-3 viikkoa.

Poistuva neste on korvattava päivittäin, ja sitä saadaan mm. rehuista (esim. laidunruoho sisältää 80 % vettä, kuiva heinä 15 %), myös hevosen solunsisäinen aineenvaihdunta tuottaa vettä. Juomavesi on hevoselle kuitenkin ehdottomasti tärkein veden lähde.

Nestehukan tasoa voidaan arvioida hevosen ihon kimmoisuudesta, limakalvojen kapillaarien täyttymisajasta ja sydämen sykkeestä. Esimerkiksi hevosen ihoa nypättäessä iho palautuu normaalisti 2-3 sekunnin kuluttua, nestehukasta kärsivällä hevosella normaalia hitaammin. Nestehukka on vakava silloin kun vajaus on 8-10 %. Nestehukasta kärsivä hevonen menettää painoaan, saattaa kuumeilla, nostaa hengitystiheyttä, on uninen ja sisäänpäin kääntynyt ja vähentää syömistä.

Mikäli epäilet, että hevosesi ei ole juonut riittävästi vettä, voit tarkkailla seuraavia kuivumisen merkkejä:

  • Hevosen ruokahalu heikkenee
  • Ulostaminen vähenee
  • Lanta on normaalia kuivempaa
  • Hevonen on unelias

Nestehukkaa voidaan arvioida myös seuraavilla testeillä:

  • Ihotesti: Nyppäise sormin hevosen kaulan ihoa, normaalissa tilanteessa iho palautuu noin kahdessa sekunnissa, nestehukasta kärsivällä hevosella hitaammin. 
  • Tarkista kapillaarien täyttymisaika: Paina peukalolla hevosen ikenen limakalvoa, jolloin limakalvolle ilmestyy vaalea läikkä. Normaalisti limakalvon väri palautuu vaaleanpunaiseksi kahden sekunnin sisällä,  nestehukasta kärsivällä hevosella tätä hitaammin.
  • Tarkista hevosen ikenien ja hampaiden pinnan kuivuus. Hevosen suun kosteuspitoisuus vähenee nestehukan seurauksena.

Nestetasapainon säätely

Hevosen nestetasapaino on tarkkaan säädelty, pääasiassa sitä säädellään munuaisten avulla. Kun vedenkulutus on suurta, virtsaa erittyy runsaasti. Kun vedenkulutus on vastaavasti vähäistä, virtsaa erittyy vähemmän. Myös runsas valkuaisen, natriumin ja kaliumin saanti ruokinnasta lisää virtsan eritystä ja veden tarvetta.

Kuva: Karkearehun korkea raakavalkuaispitoisuus lisää hevosen veden tarvetta. Ylimääräinen valkuainen hajoitetaan ensin maksassa, jossa aminohappojen typpiaineenvaihdunnan lopputuotteena syntyy ureaa, joka poistuu elimistöstä virtsan mukana. Loput aminohappojen osat hyödynnetään elimistössä energianlähteenä. Ylimääräisen valkuaisen energia-arvo ei ole kuitenkaan suuri, sillä valkuaisen hajoittaminen kuluttaa itsessään paljon energiaa.  

Vedenottoa säädellään eläimen janontunteen avulla, mutta myös hormonaalisesti (ADH = antidiureettinen hormoni säätelee veden erittymistä virtsaan). Siihen osallistuvat myös tärkeimmät elektrolyytit eli natrium ja kloridi (tavallinen suola) sekä kalium. Veren korkea natriumpitoisuus (tavallinen suola sisältää natriumia) lisää janontunnetta sekä ADH:n vapautumista. Tämä johtaa natriumin lisääntyneeseen eritykseen lantaan ja virtsaan, ja nestehukan korjaantumiseen veren natriumpitoisuuden laimentuessa. Veren matala natriumpitoisuus puolestaan vähentää natriumin eritystä ja lisää suolan nuolemista.

Hikoillessa hevonen menettää runsaasti elektrolyyttejä, jolloin erityisen voimakas hikoilu voi häiritä hevosen nestetasapainon säätelyä. Suurin haaste on korjata hevosen natriumin menetys, koska esim. karkearehut ja kaura sisältävät hyvin vähän natriumia.

Myös suolan saannin varmistaminen on tärkeää

Monet hevoset saavat suolaa suolakivestä, mutta ruotsalaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti raskasta työtä tekevät ravihevoset eivät saa suolakivestä riittävästi natriumia, mikä johtaa veritilavuuden vähenemiseen. Tämän takia suositellaan, että tällaisille hevosille annettaisiin suolaa rehussa vastaamaan todellista päivittäistä suolahävikkiä.

Kilpahevosille tämä merkitsee 100 g suolalisää suorituksen tai kilpailun jälkeen, ja muutkin hevoset saattavat tarvita suolalisää 8 g/100 kg elopainoa puolen tunnin välein pitkäkestoisen suorituksen aikana. On havaittu, että nopein suolatason palautuminen saadaan antamalla hevosen juoda suolaliuosta, joka sisältää enintään 9 g suolaa litrassa vettä. Osa hevosista ei halua juoda liuosta sellaisenaan, joten niille suolapitoisuutta on vähennettävä tai juoma maustettava esimerkiksi mehulla tai melassilla. On kuitenkin tärkeää, että hevosilla on aina myös puhdasta vettä saatavilla.

©Suomen Hevostietokeskus ry

Tekstin ja kuvien julkaiseminen ilman Suomen Hevostietokeskus ry:n lupaa on kielletty