Hevosten lihavuus luultua yleisempää

Sivun tulostus

Laadukkaat rehut ja liikunnan puute aiheuttavat liikalihavuutta.

Amerikkalaistutkimuksessa todetaan, että hevosten liikalihavuus on Yhdysvalloissa luultua yleisempää. Yli puolet tutkimukseen osallistuneesta 300 hevosesta oli liian lihavia. Tutkimuksessa tiedot hevosten lihavuuskunnosta, hoidosta ja ruokinnasta kerättiin yhteensä 114 eri tilalta.

Liikalihavuuden aiheuttajaksi ei paljastunutkaan hieman yllättäen väkirehuruokinta, vaan laidun- ja karkearehuruokinta. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista hevosista oli laidun- tai heinäruokinnalla, ja ne saivat vain pieniä määriä väkirehuja. Karkearehujen parantunut laatu ja liikunnan puute todettiin siten pääasialliseksi liikalihavuuden aiheuttajaksi. Tutkijat suosittelevat hevosenomistajia ruokkimaan hevosta sen lihavuuskunnon mukaan, analysoimaan ruokinnassa käytetyt rehut ja muodostamaan hevosen ruokavalion ruokintasuositusten mukaiseksi, sekä liikuttamaan hevosta säännöllisesti.

Lähde: The Horse, September 2007.

©Suomen Hevostietokeskus ry

Tekstin ja kuvien julkaiseminen ilman Suomen Hevostietokeskus ry:n lupaa on kielletty.