Hevosten sisäloislääkitykset

Sivun tulostus

Aikuisille hevosille ja yli vuoden ikäisille varsoille annetaan loishäätölääkitys lantanäytetutkimustuloksen perusteella tarvittaessa. Hevoset, joiden epg-tulos on pienten ja suurten sukkulamatojen (= cyathostominae-tyyppiset munat) kohdalta yli 200, lääkitään. Hevoset, joiden näytteestä löytyy heisimadon, suolinkaisen tai kihomadon munia lääkitään aina loismunien lukumäärästä riippumatta. Lisäksi loppusyksyllä laidunkauden päättymisen jälkeen, kaikille hevosille annetaan heisimatohäätö. Heisimatohäätöön käytettävä lääkeaine valitaan lantanäytetutkimuksen perusteella. Jos hevosesta syksyllä otettavasta näytteestä löytyy pienten sukkulamatojen munia, niin lääkitään hevonen ivermektiini/pratsikvanteeli-yhdistelmällä (esim. Ivomec Comp tai Equimax). Jos taas syksyn näytteessä havaitaan suolinkaisen munia käytetään heisimatohäätöön pyranteelia (Twinhip tai Strongid P) kaksinkertaisella annoksella.

Pikkuvarsoille annetaan ensimmäinen loishäätölääkitys (Axilur tai Strongid P) 10 viikon iässä suolinkaisten varalta. Jatkossa pikkuvarsa lääkitään (Axilur tai Strongid P) suolinkaisten varalta noin 6-10 viikon välein. Korkean loispaineen ympäristössä, esim. suuressa varsapihatossa, voi tiheämmin toistuva lääkitys (jopa 4 viikon välein) olla tarpeen vuoden ikään asti. Jos lantanäytetuloksen perusteella varsassa havaitaan merkittävä määrä pienten sukkulamatojen munia, niin silloin annetaan ivermektiini, mikäli tallilla esiintyy pienten sukkulamatojen resistenssiä pyranteelia ja fenbendatsolia kohtaan. Loppusyksyllä laidunkauden jälkeen myös varsoille annetaan heisimatohäätö. Lantanäytetutkimustuloksen perusteella varsan lääkityssuunnitelmaa muokataan tarvittaessa esim. jos varsasta ennen suunniteltua lääkitystä otetut näytteet ovat puhtaita eikä lääkityksen jälkeen loisia havaita lannassa, niin lääkitysvälejä voidaan hieman pidentää.

Jos varsalla tai nuorella hevosella ilmenee loistartunnan oireita, kannattaa se usein lääkitä suolinkaisen varalta vaikka lantanäyte olisi puhdas. Varsassa voi olla suolinkaisen kehitysmuotoja, jotka eivät vielä tuota munia ja siksi tartunta jää joskus näytteen perusteella havaitsematta. Erityisesti 1- ja 2- vuotiaat varsalaitumella tai muuten korkean loispaineen ympäristössä olleet varsat voi olla hyvä lääkitä suolinkaisen varalta ainakin kerran kesän aikana vaikka lantanäyte olisi negatiivinen. Sisäloislääkityksen jälkeen hevosten ulosteita kannattaa tarkkailla muutaman päivän ajan, jolloin voi usein silmämääräisestikin havaita ne hevoset, joilla suolinkaisia oli paljon (näillä yksilöillä immuniteetti suolinkaista vastaan on vielä heikosti kehittynyt ja ne voivat tarvita jatkossakin muita useammin sisäloislääkityksiä).

Loishäätölääkkeen annostelu

Loishäätölääkkeen riittävä annostus hevosen painon mukaan on tärkeää. Painon arvioinnissa voi käyttää apuna esimerkiksi hevostarvikeliikkeistä saatavaa painomittanauhaa, jossa painoarvio perustuu hevosen rinnanympäryksen mittaamiseen. Hevosille annostellaan loishäätölääkettä  painoarvio+10% mukaan (heisimatohäädön yhteydessä on huomattava, että Strongid P:n ja Twinhipin annos on kaksinkertainen normaaliin annokseen verrattuna, lääkepakkauksissa on annostusohjeet).

Hevosten sisäloislääkitykset merkitään lääkityskirjanpitoon hevoskohtaisesti.

Sisäloislääkkeiden tehon seuranta

Loislääkeresistenssin esiintymistä kartoitetaan vertaamalla ennen lääkitystä otetun lantanäytteen munamäärää kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen otettavaan lantanäytteeseen. Resistenssitutkimusta varten otetaan näytteet sellaisista lääkityistä hevosista, joiden lääkitystä edeltävän näytteen epg-arvo on ollut yli 200 tai näytteessä on havaittu suolinkaisen munia. Resistenssitutkimusta ei tarvitse tehdä joka lääkityksen jälkeen, mutta se tulee tehdä kaikille tallilla käytetyille sisäloislääkkeille, jotta nähdään mitkä aineet ko. tallissa tehoavat. Jos tallissa todetaan resistenssiä jollekin tietylle lääkeaineelle, ei ko. lääkettä kannata enää tässä tallissa käyttää, resistenssi on valitettavasti pysyvää.

 

Tämä Tietoportin osio on toteutettu Hevostietokeskuksen Hevosten terveydenhuollon kehittämishankkeen yhteydessä (teksti ELL Katja Hautala).

© Suomen Hevostietokeskus ry

Tekstin ja kuvien kopiointi ja julkaisu ilman Hevostietokeskuksen kirjallista lupaa on kielletty.