Ruokintakertojen määrän fysiologiset vaikutukset

Sivun tulostus

Ruokintakertojen lukumäärä vaikuttaa

Hevoset ovat anatomialtaan, fysiologialtaan ja käyttäytymiseltään sopeutuneet jatkuvaan ravinnon saantiin. Nykyään kuitenkin monilla hevosilla on rajoitetut mahdollisuudet toteuttaa syömistapaansa, koska ne eivät pääse vapaasti syömään niille sopivaa rehua tai niille tarjotaan suuria määriä nopeasti syötävää väkirehua.

Ruotsalaistutkimuksessa selvitettiin, kuinka kaksi kertaa vuorokaudessa tapahtuva ruokinta vaikutti urheiluhevosiin verrattuna kuusi kertaa vuorokaudessa tapahtuvaan ruokintaan. Tulokset osoittivat, että hevoset reagoivat selvästi joidenkin seikkojen suhteen, mutta tiettyihin toimintoihin vaikutus oli vähäinen. (kts. koejärjestely)

Myös aiemmin on tutkittu sitä, kuinka ruokintakertojen lukumäärä vaikuttaa hevosiin, mutta tutkimukset ovat kohdistuneet lähinnä poneihin ja harrastushevosiin, joita ruokitaan vain pellettirehulla, mikä ei ulkomailla ole harvinaista. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että kerran tai kaksi kertaa vuorokaudessa tapahtuvalla ruokinnalla on vaikutusta mm. nestetasapainoon.

Nestevirtaukset

Hevosen syödessä ja rehun sulaessa tuotetaan sylkeä sekä maha- ja suolinesteitä. Ruoansulatusnesteisiin tarvittava neste otetaan kehosta, ensisijaisesti solunulkoisesta nesteestä esim. veriplasmasta. Tutkimukset harrastehevosilla ovat osoittaneet, että niiden veritilavuus voi vähentyä jopa 10 % ruokinnan jälkeen, jos se tapahtuu vain kerran tai kaksi vuorokaudessa. Näin suurella veritilavuuden pienenemisellä on todennäköisesti merkitystä hevosen suorituskyvylle, koska veren kuljetuskapasiteetti pienenee, samoin kuin sen kyky jäähdyttää elimistöä. Eräässä urheiluhevostutkimuksessa kuitenkin havaittiin, ettei voimakasta veritilavuuden pienenemistä sittenkään näytä useimmille hevosilla tapahtuvan, vaikka niitä ruokittaisiin vain kaksi kertaa vuorokaudessa. Syy tähän on todennäköisesti se, että urheiluhevoset saavat merkittävästi enemmän ravintoa vuorokaudessa ja syövät tällöin pidemmän ajan ja ehkä vähemmän ”ahnaasti”. Jos ruuansaanti jakautuisi tasaisemmin vuorokauden aikana, ehtisi neste, joka erittyy maha-suolikanavaan ruokinnan jälkeen, imeytyä takaisin tasaisempaan tahtiin.

Ravinto sulaa samalla tavalla

Ruokintakertojen määrä vaikuttaa myös hevosen aineenvaihduntaan. Jos suuria määriä tärkkelyspitoista väkirehua annetaan harvoina kertoina, sen hajotessa veren sokeripitoisuus nousee runsaasti. Se vaikuttaa vuorostaan insuliinihormonin eritykseen, joka siirtää sokerin verenkierrosta solujen käyttöön tai varastointiin. Eräissä tutkimuksissa on osoitettu, että hevosella on rajoittunut tärkkelyksen sulatuskyky, ja että suuret tärkkelysannokset vaikuttavat paksusuolessa kuidun sulamista heikentävästi. Urheiluhevostutkimuksessa keskimääräinen veren sokeripitoisuus oli hieman kohonnut, kun hevosia syötettiin kuusi kertaa vuorokaudessa kahden sijaan, mikä voi olla merkki siitä, että tällöin enemmän sokeria on päässyt verenkiertoon. Sen sijaan poneilla ja hevosilla tehdyissä tutkimuksissa ei ole havaittu eroa rehun sulavuudessa ruokintakertojen määrää lisäämällä. Urheiluhevostutkimuksessa joidenkin yksilöiden rasvan ja kivennäisaineiden imeytyminen oli parantunut, kun niitä ruokittiin kuudesti vuorokaudessa kahden kerran sijaan.

Matalat insuliinitasot

Urheiluhevostutkimuksen huomionarvoisin tulos olivat kahdesti päivässä ruokittujen hevosten matalat insuliiniarvot. Niin matalia arvoja on aiemmin havaittu vain hevosilla, joita on pidetty nälässä vähintään puoli vuorokautta. Urheiluhevosilla insuliiniarvot laskivat mataliksi jo kuuden tunnin kuluttua ruokinnasta. Näillä hevosilla havaittiin myös pieni mutta merkitsevä veren ureapitoisuuden nousu.

Urea on proteiini- ja typpiaineenvaihdunnan lopputuote, jonka pitoisuus kohoaa paastossa. Ei ole ehkä oikein sanoa, että urheiluhevoset ”näkevät nälkää”, jos niitä ruokitaan vain kahdesti päivässä, mutta havainnot osoittavat kuitenkin, että näiden hevosten aineenvaihdunta poikkeaa siitä, mitä aikaisemmin on havaittu pienillä rehumäärillä vuorokaudessa ruokituilla hevosilla. Urheiluhevosten pitäisi saada ruokaa useammin kuin kaksi kertaa päivässä, jotta lähinnä lihaksia energiaksi hajottavat prosessit eivät aktivoituisi.

Kortisolihormonia käytetään usein stressin mittarina, mutta eri tavoin ruokituilla hevosilla ei ollut eroja kortisolipitoisuuksissa siitä huolimatta, että jotkin yksilöt olivat aggressiivisempia ruokinnan yhteydessä silloin, kun saivat ruokaa vain kahdesti vuorokaudessa.

Energia-aineenvaihdunta vaikuttaa työntekoon

Urheiluhevosilla havaittiin myös muutoksia verensokerin säätelyssä työnteon yhteydessä. Intervalliharjoituksen jälkeen molemmilla tavoilla ruokittujen hevosten insuliinipitoisuus nousi, mutta merkittävästi enemmän se nousi vain kahdesti vuorokaudessa ruokituilla. Se tarkoittaa, että sokeria vapautuu runsaasti verenkiertoon harjoituksen jälkeen. Tämä sokeri tulee todennäköisesti maksasta ja osoittaa että elimistön on ollut vaikeaa käyttää rehusta saatavaa sokeria harjoituksen aikana. Eräässä tutkimuksessa on osoitettu, että hevoset käyttävät vähemmän lihasten sokerivarastoja, jos ne saavat riittävästi sokeria rehun kautta, mikä voi edistää suorituskykyä. Ruokinta vain kahdesti vuorokaudessa ei todennäköisesti ole hyväksi suorituskyvylle, vaikka esim. tämän tutkimuksen hevosten maitohappopitoisuuksissa ei havaittukaan eroja .

Yhteenvetona voi todeta, että kaikkien hevosten pitää saada ruokaa useammin kuin kahdesti vuorokaudessa, jottei nestetasapainon eikä energia-aineenvaihdunnan säätelyssä tapahdu suuria vaihteluita, kuten ei tapahdu vapaana elävilläkään hevosilla. Yksinkertaisin tapa päästä tähän on pitää hevosille vapaasti tarjolla sopivaa korsirehua.

Koejärjestely:

Seitsemää valmennuksessa olevaa ravihevosta tutkittiin, kun niitä ruokittiin kaksi tai kuusi kertaa vuorokaudessa kummallakin tavalla 25 vuorokautta. Hevoset jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen aloitti yhdellä rutiinilla ja toinen toisella ja rutiineja vaihdettiin 25 vuorokauden kuluttua. Ryhmiä pidettiin erillisissä talliosastoissa. Vuorokausiannos sisälsi 7,4 kg heinää ja 4,2 kg väkirehua, mikä jaettiin kahteen tai kuuteen yhtä suureen annokseen, jotka annettiin hevosille joka 12. tai 4. tunti. Seitsemäntenätoista päivänä otettiin verinäytteet joka tunti ja 19.-21. päivinä koottiin kaikki lanta rehun sulamisanalyysejä varten. Viimeisenä päivänä ajettiin intervalliharjoitustesti suoralla radalla (14 min lämmittely, minkä jälkeen viisi 500 m intervallia nopeudella 11,1±0,2 m/s, mikä vastaa 1.30 kilometrinopeutta)

Tiivistelmän Anna Janssonin artikkelista (Foderbladet Häst 4/06) laatinut Arja Lehmuskero, Hevostietokeskus