Säätekijöiden merkitys

Sivun tulostus

Ympäristön lämpötila on hevoselle suurin yksittäinen ilmastollinen stressitekijä. Kun lämpötila laskee nk.  alemman kriittisen lämpötilan alapuolelle, hevosen on lisättävä lämmöntuotantoa pysyäkseen lämpimänä. Kova pakkanen  lisää erityisesti  pihatossa pidettävien hevosten energiantarvetta, minkä vuoksi ruokinnan riittävyydestä on  huolehdittava hyvin. Muutaman tunnin ulkotarhaus ei vielä lisää hevosen energiantarvetta, varsinkin  jos hevonen  on loimitettu.

 Säätilan haasteellisuus tulee kuitenkin  arvioida aina kokonaisuutena. Lämpötilan lisäksi tulisi tarkastella ilman suhteellista kosteutta, tuulen nopeutta, sateen olomuotoa ja määrää sekä auringon lämpösäteilyä. Näiden tekijöiden yhteisvaikutus ratkaisee, kuinka haasteelliset olosuhteet hevoselle ovat.

Tuuli lisää pakkasen purevuutta. Vaikka hevosilla olisikin kunnon talvikarva, tuuli lisää lämmönhukkaa ympäristöön ja vaikeuttaa  lämpimänä pysymistä.  Pihattohevosille kunnollinen tuulelta suojaava  makuuhalli onkin tärkeä. Koko päivän tarhattavien hevosten  lämpimänä pysymistä  edesauttaa tuulelta suojaava  säänsuojakatos  ja loimi. Lämpimissä olosuhteissa tuuli edistää lämmönhukkaa, mikä viilentää kehoa.

Ilman kosteudesta on haittaa kuumissa olosuhteissa, ei niinkään talvipakkasella.  Korkea ilman kosteus estää hien haihtumisen iholta, mikä vähentää hikoilun viilentävää vaikutusta.

Auringon lämpösäteilyllä on lämmittävä vaikutus jopa talvipakkasella. Lämpimällä ilmalla auringonpaiste puolestaan lisää hevosen lämpöstressiä.

Vesi- ja räntäsade kastelevat karvapeitteen, jolloin sen lämmöneristävyys heikkenee ja lämmönhukka ympäristöön lisääntyy. Lumisateella on vähäisempi merkitys, koska talvikarva estää lumen sulamisen hevosen selkään.

Kuva: Lopputalvesta  auringon lämpösäteily  lämmittää jo jonkin verran, mikä vähentää hevosten lisäenergiantarvetta.

 

 

 

 

 

©Suomen Hevostietokeskus ry.  Tekstin ja kuvien kopiointi ja  julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.

Päivitetty 16.12.2015