Tarhan siivouksessa on järkeä

Jaloittelutarhojen siivous on tärkeää työtä, jonka avulla on mahdollista edistää hevosen terveyttä, säästää kustannuksissa ja huolehtia ympäristöstä. Sonnan ja rehuntähteiden poisto etenkin hevosten ruokinta- ja juomapaikoilta olisi suositeltavaa tehdä vähintään kerran viikossa.

Hevosen sonnan ja virtsan sisältämillä ravinteilla on mahdollista korvata kalliita ostolannoitteita. Keskikokoisen hevosen vuosituotos, n. 8 000 -10 000 kg lantaa (sonta + virtsa), sisältää n. 10-12 kg fosforia ja 50-65 kg typpeä. Iso osa lannan ravinteista voi jäädä hyödyntämättä ja päätyä esim. vesistöihin, jos kasvipeitteettömiä tarhoja ei siivota. Tarhaan kertyvän lannan sisältämästä typestä voi muodostua myös kasvihuonekaasua, joka edistää osaltaan ilmaston lämpenemistä.  

Hevosen sonnassa voi olla sisäloisten munia, jotka säilyvät hyvin Suomen olosuhteissa. Madotettukin hevonen saa nopeasti uuden loistartunnan, jos se syö madonmunilla likaantunutta rehua. Loisten vastustuskyky loislääkkeitä kohtaan on lisääntynyt, mistä syystä hevosen lääkitsemisen tulisi perustua aina tarpeeseen ja tehokkaaksi todennetun lääkkeen käyttöön. Keväällä madotetaan ne hevoset, joilla on loisia, ja lääkkeen tehon voi katsoa kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen otetusta lantanäytteestä, josta tutkitaan madonmunat. Syksyllä madotetaan kaikki hevoset.

Sonnan ja rehuntähteiden sekoittuminen tarhan pohjan pintamateriaaleihin huonontaa pohjan veden läpäisykykyä ja kuivana pysymistä. Lisääntyvä eloperäinen aines alkaa päinvastoin sitoa vettä ja pohja muuttuu vetisinä aikoina mutaiseksi, liukkaaksi ja jopa vaaralliseksi.

Tarhan pohjan kaivaminen ja maan syöminen on merkittävä hevosen ähkyn riskitekijä. Ongelmaa esiintyy etenkin hiekka- ja maapohjatarhoissa, joissa on kulunut kasvipeite tai ei ollenkaan kasvillisuutta. Karkearehu olisikin suositeltavaa syöttää jaloittelutarhassa tiivispohjaiselta, mahdollisesti katetulta alustalta, joka on helposti siivottavissa.  

Materiaali on tuotettu Suomen Hevostietokeskuksen Hevostallien hiilivirrat -hankkeessa.

29.3.2022

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.