Hevosten hoito hellepäivinä 28.06.2011

Sivun tulostus

Kuumina hellepäivinä hevosilla tulisi olla ulkotarhassa ja laitumella mahdollisuus suojautua auringolta, sillä auringonpaahde voi kuumentaa hevosen pintalämpötilan jopa lähelle 60 °C astetta. Tämä asettaa suuret haasteet elimistön lämmönsäätelyjärjestelmälle, joka pyrkii estämään ruumiinlämpötilan nousun kuumuudessa normaalia korkeammaksi.

Puut tarjoavat hevosille hyvän suojan auringon kuumentavalta vaikutukselta. Mikäli ulkotarhassa tai laitumella ei ole suojaavaa puustoa tai muuta varjoa, tulisi hevosilla olla käytössään katos tai ne tulee ottaa talliin päivän kuumimmaksi ajaksi.


Puiden katveessa ilman lämpötila voi olla jopa 10 ºC alhaisempi kuin auringossa.

Lämpöhalvaus

Hevoset kestävät kuumuutta suhteellisen hyvin, koska niillä on hyvä lämmönsäätelykapasiteetti. Ne pyrkivät estämään ruumiinlämpötilansa nousun lisäämällä lämmönhukkaa ja vähentämällä lämmöntuotantoa. Lämmönhukkaa hevoset lisäävät vilkastuttamalla pintaverenkiertoa, nostamalla hengitystiheyttä sekä hikoilemalla, jolla on näistä keinoista suurin merkitys. Syömistä ja aktiivisuutta vähentämällä hevonen puolestaan pystyy vähentämään elimistön lämmöntuottoa. Helle voi kuitenkin aiheuttaa lämpöstressiä, mikäli hevonen ei pääse suojaan suoralta auringonpaahteelta tai mikäli helle jatkuu pitkään. Erityisesti pikkuvarsat ovat alttiita helteen vaikutuksille, sillä niiden kyky säädellä elimistön lämpötasapainoa ei ole vielä yhtä hyvä kuin aikuisella hevosella.

Helteellä on lisäksi huomioitava, että korkea ilman kosteus vaikeuttaa lämmönhukkaa, mikä altistaa hevosen lämpöhalvaukselle. Kuumassa ja kosteassa hiki ei haihdu hevosen iholta ja ainoastaan haihtuva hiki viilentää elimistöä tehokkaasti. Vastaavasti tuulen vire edistää hien haihtumista, mikä viilentää elimistöä.

Lämpöhalvauksen oireita alkaa ilmetä ruumiinlämpötilan noustessa yli 41,5 °C asteen. Tällöin lämmönsäätelyjärjestelmän toiminta, ääreisverenkierto ja sydämen syke heikkenevät ja verenpaine laskee. Seurauksia ovat mm. uneliaisuus, lihasheikkous, seisomisvaikeudet sekä elintoimintojen häiriöt. Lämpöhalvauksen vaara on suurin kovan rasituksen yhteydessä sekä kuljetuksessa kuumissa ja kosteissa olosuhteissa.


Hevosen normaalia runsaampi uneliaisuus helteellä voi olla merkki lämpöhalvauksesta. 

Lämpöhalvauksen estämiseksi rasituksen jälkeen ja myös muulloin lämpöhalvausta epäiltäessä tulee koko hevosen keho viilentää mahdollisimman nopeasti kylmällä vedellä. Hevonen täytyy myös pitää varjossa suojassa auringonpaahteelta tai viedä viileään talliin. Jos hevonen ei viilennyksestä huolimatta ala virkistyä, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Nestetasapaino

Kuumalla ilmalla hevosen nestetasapainosta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä hevonen menettää hikoillessaan runsaasti nestettä. Vettä poistuu elimistöstä hikoilun lisäksi lannan, virtsan ja hengityksen mukana, iholta haihtumalla sekä imettävällä tammalla maidontuotannossa. Hevosen veden kulutus voi lisääntyä kuumalla ilmalla jopa 30–75 %. Nestetasapaino on kunnossa silloin, kun veden saanti ja hukka ovat yhtä suuret.


Imettävä tamma menettää maidon mukana päivittäin nestettä 2-4 % ruumiinpainostaan (500-kiloisella hevosella 10–20 litraa/vrk).  

Poistuva neste on korvattava päivittäin ja sitä saadaan mm. rehuista (esim. laidunruoho sisältää n. 80 % vettä). Juomavesi on kuitenkin ehdottomasti tärkein veden lähde etenkin kuivalla heinällä ruokitulla hevosella. Liian vähäinen vedensaanti vaikuttaa hevosen rehunkulutukseen ja suorituskykyyn, ja voi aiheuttaa ruoansulatuskanavan häiriötä kuten ähkyä. Yli 10 %:n nestehukka voi olla jo hengenvaarallinen.

Elektrolyyttien merkitys

Hevonen menettää hikoillessaan veden lisäksi runsaasti myös elektrolyyttejä, joilla on tärkeä merkitys nestetasapainon säätelyssä. Erityisen voimakas hikoilu voi siten häiritä myös nestetasapainon säätelyä. Tärkeimmät elektrolyytit ovat natrium ja kloridi (tavallinen suola) sekä kalium. Suurin haaste on korjata hevosen natriumin menetys, koska esim. laidunruoho ja kaura sisältävät sitä hyvin vähän.

Hevoset saavat suolaa esim. suolakivestä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että erityisesti kilpahevoset eivät saa suolakivestä riittävästi natriumia. Tämän takia suositellaan, että kilpahevosille annettaisiin suolaa rehujen mukana vastaamaan todellista päivittäistä suolahävikkiä. Tämä merkitsee 100 g suolalisää suorituksen tai kilpailun jälkeen. Muutkin kuin kilpahevoset saattavat tarvita suolalisää 8 g/100 kg elopainoa puolen tunnin välein pitkäkestoisen suorituksen aikana. Nopein suolatason palautuminen saadaan antamalla hevosen juoda suolaliuosta, joka sisältää enintään 9 g suolaa litrassa vettä. Osa hevosista ei halua juoda liuosta sellaisenaan, joten niille suolapitoisuutta on vähennettävä tai juoma maustettava esimerkiksi mehulla tai melassilla. Myös valmiit elektrolyyttivalmisteet ovat hyvä vaihtoehto suolatason palauttamiseksi. On kuitenkin tärkeää muistaa, että hevosilla on aina oltava myös puhdasta vettä saatavilla.

Tavallisin tapa juottaa hevosia erityisesti tallissa on automaattinen juomakuppi. Usein kupissa on kuitenkin liian pieni virtaus ja myös liian pieni vedenpinta hevosen riittävän juomisen kannalta. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan hevoset, joiden juomakupin vedenvirtaus oli 2-3 l/min, eivät juoneet tarpeeksi ja menettivät painoaan. Kun näille hevosille tarjottiin vettä sangosta, vedenjuonti lisääntyi 30–40 %. Kuitenkin jos virtaus juomakupissa oli 8 l/min, hevoset joivat yhtä paljon juomakupista kuin sangosta.

Kun hevoset saavat itse valita, ne juovat yleensä mieluummin saavista kuin juomakupista.
 

©Suomen Hevostietokeskus ry

Tekstin ja kuvien julkaiseminen ilman Suomen Hevostietokeskus ry:n lupaa on kielletty.