06.11.2026

Ratkaisuja hevosten juottamisen, ruokinnan ja ulkoilutuksen toteutukseen: kooste kyselyn vastauksista

Suomen Hevostietokeskus ry:n toteuttaman kyselyn tavoitteena oli kerätä tietoa hevostallien ratkaisuista ja arjen käytänteistä hevosten juottamisen, ruokinnan ja ulkoilutuksen järjestämiseen. Kysely oli suunnattu tallinpitäjille ja se toteutettiin 8.–22.9.2026 julkisen internet-linkin kautta.
Kuva tulossa

© Suomen Hevostietokeskus ry​

Vastaajien taustatiedot

Kyselyyn saatiin 78 vastausta. Tallitoiminta oli elinkeinon harjoittamiseen liittyvää toimintaa noin kolmasosalla vastaajista ja lopuilla harrastustoimintaa. Talleilla harjoitettiin muun muassa hevosten kasvatus- ja valmennustoimintaa sekä täyshoitopalveluja. Vastauksia saatiin eri puolelta Suomea ja valtaosa talleja sijaitsi haja-asutusalueella. Valtaosalla vastanneista oli enintään kymmenen hevosta tallissa, joitakin vastauksia saatiin myös isommilta talleilta. Karsinatallin ja pihaton yhdistelmä oli käytössä reilulla kolmanneksella. 

Seuraavassa on poimintoja vastaajien esittämistä konkreettisista keinoista, joilla he toteuttavat hevosten ulkoilutukseen, juottamiseen ja ruokkimiseen liittyviä tehtäviä.

Hevosten ulkoilutus:

Yli puolet vastaajista ilmoitti hevostensa keskimääräiseksi tarhausajaksi yli 12 h. Ulkoilualueiden pohja pysyi ainakin osittain kuivana suurimmalla osalla talleista. 

Yleisimpiä ratkaisuja kuivien ulkoilualueiden ylläpitämiseksi olivat: 

  • Laumakoon sopivuus ulkoilualueiden kokoon nähden

  • Tarha-alueiden käytön säätely sääolosuhteet ja pohjien kunto huomioiden

  • Huolelliset pohjien perustamistyöt, salaojitukset

  • Tarhojen maa-aineksen vaihtaminen säännöllisesti

Suurimmalla osalla vastaajien talleista hevosilla oli tarhassa rakennettu säänsuoja käytettävissä. Säänsuojana oli esimerkiksi: 

  • Pihatto

  • Katos, jossa 3–4 seinää

  • Tilan muu rakennus

Valtaosa vastaajista ilmoitti, että hevosilla oli tarhoissa käytössä virikkeitä. Suosituimpia virikeratkaisuja olivat: 

  • Risut, havut, oksat (huonona puolena mainittiin siivouksen työläys ja mahdolliset haavat)

  • Maastoltaan vaihtelevat ulkoilualueet

  • Heinäpallot tai -tyynyt

  • Lajitoveri

Hevoset pääsivät laitumelle suurimmalla osalla talleista. Näistä talleista yli puolella oli laitumilla käytössä myös rakennettu säänsuoja. Monella tallilla laitumet oli sijoitettu niin, että hevoset pääsivät kulkemaan laitumelta tallirakennukseen tai pihattoon säänsuojaan. Osa vastaajista oli rakentanut laitumille puurakenteisen katoksen. 

Enemmistö vastaajista kertoi, että heillä oli käytössä ratkaisuja hevosaitojen kunnossa pysymiseen. Suurin osa vastaajista korosti laadukkaiden aitamateriaalien tärkeyttä sekä aitojen säännöllistä huoltoa. Muita esille nousseita ratkaisuja olivat: 

  • Talvilanka

  • Ylimääräinen maadoituslanka talvisin 

  • Puutolppien suojaaminen

  • Aidanalusten niittäminen

Moni siivosi hevosten ulkoilualueet lannasta ja rehuntähteistä käsin. Koneellisia apuvälineitä oli käytössä vain harvoin. Työmäärän hallittavuuden ja ympäristön siisteyden kannalta alueiden säännöllinen siistiminen koettiin tärkeäksi.  

Ruokinta: 

Lähes kaikki vastaajat kertoivat, että heillä hevosten ei tarvitse olla ilman karkearehua yhtäjaksoisesti yli kuutta tuntia. Monilla talleilla hevoset saivat karkearehua sisäruokintakaudella vähintään neljä kertaa päivässä, osalla talleista hevosilla oli vapaa heinä.

Suosittuja ratkaisuja hevosten ruokintaan liittyen olivat: 

  • Heinäautomaatit

  • Ajastinportit

  • Heinäverkot tai -tyynyt

  • Paalivahti

Juotto: 

Lähes kaikki vastaajat kertoivat, että heillä oli hyviä ratkaisuja hevosten riittävän vedensaannin varmistamiseksi. Etenkin suositeltiin lämmitettävien ja eristettyjen juoma-astioiden tai sulanapitokaapelin käyttöä talvella. 

Hyvinä ratkaisuina hevosten riittävän vedensaannin toteuttamiseksi pidettiin myös seuraavia: 

  • Makuvesien juotto 

  • Ylimääräinen juotto ennen ulkoilua

  • Lämpimän veden tarjoaminen 

  • Täys- ja täydennysrehujen tarjoaminen turvotettuna

Toiminnan kehittäminen: 

Toiminnan kehittäminen ja uusien ratkaisujen toteuttaminen koettiin tarpeelliseksi työmäärän vähentämisen kannalta, mutta investointien taloudellista kannattavuutta epäiltiin. 


 

Kysely ja sen raportointi toteutettiin Maa- ja metsätalousministeriön tietämyksen vaihtoon ja tiedotukseen myöntämän yleisavustuksen avulla. 

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.