10.08.2021

Tutkimus: Hevosen painon nousun ja kehon rasvapitoisuuden lisääntymisen vaikutus suorituskykyyn ja palautumiseen

Kuva tulossa

Ruotsalaisten ja islantilaisten vuonna 2016 tekemässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka muutokset hevosen painossa ja kehon rasvapitoisuudessa vaikuttavat sen suorituskykyyn ja palautumiseen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä yhdeksän tervettä ja treenissä olevaa islanninhevosta (ikä 6-8 vuotta). Hevoset painoivat kokeen alkaessa keskimäärin 401 kg ja niiden kuntoluokka oli Henneken asteikolla 6-6,6.

Kaksi erilaista ruokintajaksoa

Tutkimuksessa muutokset hevosen painossa ja kehon rasvapitoisuudessa saatiin aikaan ruokkimalla hevosia joko niiden tarpeet ylittävällä ruokinnalla (64 ±0,3 MJ ME/vrk) tai rajoittamalla niiden energian saantia (32 ±0,3 MJ ME/vrk). Yhden tutkimusjakson pituus oli 36 vuorokautta. Molempien jaksojen viimeisellä viikolla hevoset punnittiin, niiden kuntoluokka määritettiin ja kehon rasvaprosentti mitattiin ultraäänilaitteen avulla. Suorituskykyä mitattiin juoksumatolla sekä ratsain toteutettavassa tuomareiden arvostelemassa askellaji- ja ratsastettavuuskokeessa. Lisäksi hevosilta otettiin verinäytteitä ja niiden syke, rektaalilämpö ja hengitystiheys mitattiin. Tutkimuksessa käytettiin myös liikesensoreita, joiden avulla määritettiin hevosten liikkeiden symmetrisyyttä ilman ratsastajaa.

Tutkimuksen tuloksista

Hevosten paino, kuntoluokka ja kehon rasvaprosentti olivat 5-8 % korkeammat hevosten energiatarpeet ylittävällä ruokinnalla. Hevosten paino erosi jaksojen välillä keskimäärin 19 kg. Liiallisen energiaruokinnan ja siitä aiheutuneen painon ja kehon rasvapitoisuuden nousun havaittiin vaikuttavan hevosiin mm. seuraavasti:

  • Syke, plasman maitohappopitoisuus, hengitystiheys ja rektaalilämpö olivat korkeammat juoksumatolla tehdyssä rasituskokeessa. Sen sijaan maitohappokynnys, hematokriittipitoisuus (punasolujen suhteellinen osuus koko veren tilavuudesta) ja plasman glukoosipitoisuus olivat matalammat kuin verrokkiryhmällä.
  • Hevosten rasituksesta palautuminen oli hitaampaa. Plasman maitohappopitoisuus laski hitaammin lepotasolle sekä juoksumatolla tehdyn rasituskokeen että askellaji- ja ratsastettavuuskokeen jälkeen.
  • Hevosten liikkeet olivat epäsymmetrisempiä, ja ne saivat heikompia pisteitä tuomarin arvostelemasta ratsastettavuus- ja askellajikokeesta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että painon lisääntyminen ja kehon kohonnut rasvapitoisuus aiheuttivat hevosissa sellaisia fysiologisia ja aineenvaihdunnallisia muutoksia, jotka heikensivät niiden suorituskykyä, viivästyttivät rasituksesta palautumista ja lisäsivät liikkeiden epäsymmetrisyyttä.

 

Lähde:

Jansson, A., Gunnarsson, V., Ringmark, S., Ragnarsson, S., Söderroos, D., Ásgeirsson, E., Jóhannsdóttir, T., Liedberg, C. & Stefánsdóttir, G. (2021). Increased body fat content in horses alters metabolic and physiological exercise respone, decreases performance, and increases locomotion asymmetry. Saatavissa: https://physoc.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.14814/phy2.14824 

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.