Hevosen ähkyriskiä sisäruokintakaudella voidaan vähentää

Hevosten ähkyt vaikuttavat monesti yleistyvän syksyllä ja talvipakkasilla. Tämä vakava, pahimmillaan hevosen menehtymiseen johtava sairaus voidaan kuitenkin monesti ennaltaehkäistä, kun ymmärretään mitkä tekijät lisäävät hevosen sairastumisriskiä kyseisinä vuodenaikoina. Ruokintaperäiset syyt ovat suurin yksittäinen ähkyn aiheuttaja. 

Ähkyriskiä lisäävät tekijät syksyllä

Alkusyksystä kesän laitumella viettäneiden hevosten ähkyriskiä lisää ruokinnan muutos, eli siirtyminen vesipitoisesta laidunruohosta kuiviin sisäruokintakauden rehuihin. Lisäksi laiduntaminen loppuun syödyillä laitumilla sekä karkearehujen syöttö hiekkapohjaisissa tarhoissa lisäävät hiekkaähkyn riskiä.

Kuva: Hiekkaähkyn ennaltaehkäisemiseksi karkearehut olisi hyvä syöttää hiekkatarhassa ruokintatelineeltä. Maasta heiniä syödessään hevosen suolistoon kulkeutuu samalla hiekkaa.

Hevosen vähittäinen totuttaminen sisäruokintakauden rehuihin, riittävän vedenkulutuksen varmistaminen sisäruokintaan siirryttäessä sekä hiekan syönnin estäminen auttavat pienentämään sairastusmisriskiä. Karkearehut tulisi syöttää hiekkapohjaisissa tarhoissa aina ruokintatelineiltä ja ruokintapaikan alustan olisi hyvä olla jotain muuta materiaalia kuin hiekkaa, sillä karkearehuja tippuu aina maahan hevosten syötäväksi.

Syksyllä ähkyriskiä lisää myös liikunnan määrän äkillinen vähentyminen talliolosuhteisiin siirryttäessä, jolloin karsinassa pito ja rajallinen ulkotarhaus rajoittavat hevosten liikkumismahdollisuutta. Varsinkin pienissä, nk. postimerkkitarhoissa hevoset saattavat liikkua vähimmillään vain muutamia satoja metrejä päivässä. Jatkuva, rauhallinen käyskentely edistää suoliston toimintaa, joten hevosen runsas, päivittäinen tarhaus riittävän kokoisissa ulkotarhoissa sekä muu liikutus auttavat ähkyn ennaltaehkäisyssä.

Ähkyriskiä lisäävät tekijät talvella

Talvipakkasilla suurin ähkyn aiheuttaja on hevosten riittämätön vedenkulutus, joka aiheutuu 1) juomaveden jäätymisestä tai sen puuttumisesta kokonaan ulkotarhauksessa sekä 2) juomaveden kylmyydestä. Myös lisääntyvä karkearehunkulutus kovilla pakkasilla lisää hevosten vedentarvetta.

Hevoset juovat vettä yleensä 2-3 tunnin kuluessa karkearehuannoksen syönnin jälkeen. Jos hevosella ei ole päivän aikana vettä lainkaan saatavilla, joutuu se odottamaan janonsa tyydyttämistä siihen saakka, kunnes pääsee jälleen talliin. Lumi ei ole missään tapauksessa juomaveden korvike, sillä lumen vesiarvo on hyvin alhainen. Hevoset juovat myös lähellä jäätymispistettä olevaa vettä määrällisesti huomattavasti vähemmän kuin noin +15 – 20 asteista vettä.

Talvipakkasilla ähkyn ennaltaehkäisyssä avainasemassa on siten sulan juomaveden saannin varmistaminen myös ulkotarhauksen aikana.

Myös karkearehujen tasainen kulutus vuorokauden aikana auttaa ähkyn ennaltaehkäisyssä. Pihatoissa hevosilla on yleensä karkearehua jatkuvasti saatavilla, mutta rajoitetulla ruokinnalla olevilla hevosilla rehuannokset kannattaa jakaa mahdollisimman moniin, säännöllisiin ruokintakertoihin suoliston normaalin toiminnan ylläpitämiseksi.

Vinkkilista ähkyn ennaltaehkäisyyn:

  • Ruoki hevosta säännöllisesti ja käytä ruokinnassa vain hyvälaatuisia rehuja. Tarkista jokaisen hevoselle tarjottavan karkearehuannoksen hygieeninen laatu homeiden ja epäpuhtauksien varalta.
  • Toteuta kaikki ruokinnan muutokset aina varovasti vähintään viikon kuluessa.
  • Varmista, että hevosella on aina raikasta, sopivanlämpöistä juomavettä saatavilla.
  • Laitumella pito ja hyväkuntoinen laidunnurmi edistävät hevosen ruuansulatuselimistön terveyttä ja normaalia toimintaa.
  • Estä hiekansyönti mahdollisuuksien mukaan. Erityisen tärkeää on syöttää karkearehut hiekkatarhoissa ruokintatelineeltä.
  • Huolehdi hevosen hampaiden kunnosta ja varmista, että hevosella ei ole loisia.
  • Tarhaa ja liikuta hevosta riittävästi.
  • Vältä aiheuttamasta hevoselle turhaa stressiä pitämällä sen ruokinta- ja hoitorutiinit mahdollisimman samana.

Lue lisää hevosen vedentarpeesta ja nestetasapainosta!

Päivitetty 15.11.2012

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.