Ratsastuskentän pohjan hoidosta
Ilmasto vaikuttaa merkittävästi ratsastuskentän toiminnallisiin ominaisuuksiin. Kentän pintakerroksen kosteuspitoisuus, materiaalien hajoaminen ja muu hävikki ovat erilaisia ulkokentällä ja maneesissa. Suomessa ratsastusmaneesit ovat ahkerassa käytössä vähintään puolet vuodesta (lokakuu-maaliskuu) ja huonoilla säillä muulloinkin. Seuraavassa käsitellään ratsastuskenttien pohjan hoitoon liittyviä tekijöitä kansainvälisen tutkijaryhmän kokoamaan Equine Surfaces White Paper -aineistoon pohjautuen. Lisäksi esitellään Hevostietokeskuksen maneesikyselyn tuloksia, joiden mukaan maneesin ratsastusalueen pintakerroksen kunnossa pysyminen on haasteellista. Ongelmia aiheuttavat mm. kaviouran kovettuminen (urat muodostuvat alkeisryhmissä helposti), pohjan kovettuminen pakkasilla, pohjan aaltoilu, hiekan kasaantuminen maneesin reunoille sekä savihiekan tiivistyminen löysän pintakerroksen alle, mikä tekee alustan liukkaaksi.
Huolella perustettu kenttä on pitkäikäinen
Hyvä ratsastuskentän pintakerros pidättää vettä sopivasti. Pitkäkestoisten sadejaksojen ja rankkasateiden aikaan on tärkeää, että pintakerrokseen sitoutumaton vesi ohjautuu ulkokentältä pois pohjan läpi tai pintavaluntana. Ratsastuskentän pohja rakentuu usein kantavasta pohjakerroksesta, yhdestä tai kahdesta välikerroksesta ja pintakerroksesta, jonka paksuus on vähintään 8 cm. Kullakin kerroksella on oma tehtävänsä kokonaisuudessa ja kerroksissa käytettävien materiaalien ominaisuudet poikkeavat toisistaan. Salaojituksella ja kentän kaltevuudella on suuri merkitys pintamateriaalin toimivuudelle.
Havaintokuva ratsastuskentän pohjan rakenteesta (mittakaava ei ole todellinen). Pohjan rakenne on suunniteltava aina tapauskohtaisesti mm. kentän käyttötarve, sijainti ja materiaalivalinnat huomioiden.
Hyvä pohja pitää ja joustaa, mutta ei upota
Hyvä ratsastuskentän pintakerros ei pölise ja se on ominaisuuksiltaan tasalaatuinen koko ratsastusalalla. Pintakerros tarjoaa riittävän pitävän alustan hevosen kavioille, joustaa sopivasti askeleiden alla, mutta ei upota. Pinnan tulee mahdollistaa hevosen kavion hienoinen liukuminen pintaa pitkin alas tullessaan. Kavion liukuminen eteenpäin vaimentaa kavioon ja jalkaan kohdistuvaa iskua ja vähentää hevosen loukkaantumisriskiä. Kentän pinta ei saa kuitenkaan olla liukas ja pinnan on annettava kaviolle riittävä pito, joka mahdollistaa käännökset ja liikkeen eteenpäin. Ratsastusareenan toimivuus ja vaikutus ratsukon suorituskykyyn ovat FEI:n julkaiseman ”Equine Surfaces White Paper” -selvityksen mukaan yhteydessä alustassa käytettyjen materiaalien laadun ohella ennen kaikkea siihen kuinka pohjia hoidetaan. Toisin sanoen erilaisia materiaaleja käyttäen on mahdollista päästä lähes samanlaiseen lopputulokseen ratsastuskentän pintakerroksen toimivuuden osalta.
Hevosen kavioon ja jalkaan kohdistuvat voimat (punaiset nuolet) askeleen eri vaiheissa (muokattu Equine Surfaces White Paper -julkaisussa (2014) esitettyjen kuvaajien mukaan):
Huoltovapaata ratsastuskentän pohjaa ei ole!
Ruotsalaisen ratsastuskenttäoppaan mukaan areenan pintakerroksen käyttöikä on yhteydessä kentän kunnossapitoon ja vaihtelee välillä 3-20 vuotta. Kentän pohjan hoitokäytännöillä on olennainen vaikutus mm. pintakerroksen ominaisuuksiin (urien muodostuminen, pohjan jousto ja pitävyys, salaojituksen toimivuus), maneesi-ilman pölyisyyteen (pölyn määrä ja laatu) sekä pintakerroksen käyttöikään. Pohjaa tulisikin hoitaa kentän käyttötavan ja -tiheyden sekä vallitsevien sääolosuhteiden mukaan pintamateriaalin kunnossapitoon soveltuvilla koneilla niin usein, että kentän ominaisuudet pysyvät jatkuvasti hyvinä. Ratsastusalueen pintamassaan sekoittuvat vierasaineet muuttavat pintakerroksen ominaisuuksia ja lyhentävät massan käyttöikää, mistä syystä hevosten sonta on järkevintä poistaa kentältä välittömästi. Ratsastuskentän pintamassa tulisi vaihtaa ainakin kolmen vuoden välein, mikäli hevosten tuotoksia ei siivota huolella.
Sonnan sekoittuminen kentän pintamassaan heikentää aina kentän ominaisuuksia!
Materiaalivalinta vaikuttaa pintakerroksen kunnossapitotarpeeseen ja loppusijoitusvaihtoehtoihin
Ratsastuskenttien pintakerroksessa tavallisesti käytettyjä materiaaleja ovat hiekka tai hiekan ja toisen materiaalin seos. Tämä ilmeni myös Hevostietokeskuksen maneesikyselyn vastauksista. Kyselyyn vastanneista paristakymmenestä ratsutallista valtaosa oli ratsastuskouluja. Ratsutallien maneeseissa käytettiin pintamateriaalina joko hiekkaa (silttinen hiekka, ratsastushiekka, savinen rantahiekka, muuraushiekka) tai hiekan ja toisen materiaalin seosta. Hiekkaan sekoitettavia materiaaleja olivat kuidut, muovirouhe, sahajauho/puru ja kumirouhe. Pintamassaa lisättiin ratsastusareenalle tarpeen mukaan, mikä tarkoitti useilla talleilla 1-2 vuoden välein. Ratsastusareenan pintamateriaalin täydellinen uusiminen oli harvinaisempaa.
Ratsastuskentän pintakerroksen toimivuuden kannalta on olennaista, että:
- pintakerroksen kosteuspitoisuus on sopiva,
- pintakerros on yhtä paksu koko ratsastuskentän alueella,
- pintakerroksessa käytetyt materiaalit pysyvät toisiinsa hyvin sekoittuneena (esim. kuitu ei nouse pintaan, kun kentän pintakerros on kuituhiekkaa),
- pintakerros on ominaisuuksiltaan tasalaatuinen eikä siinä esiinny tiivistymiä (esim. kaviouralla tai sisäänkäynnin kohdalla).
Vahatun hiekkapinnan kastelutarve voi olla vähäisempi kuin muita pintamateriaaleja käytettäessä. Toisaalta vaha on herkempi lämpötilan vaihtelulle (pintakerroksen kovettuminen kylmällä säällä ja muuttuminen hyvin pehmeäksi lämpimällä ilmalla). Kavion aiheuttama jälki ratsastuskentän pinnassa kertoo osaltaan pintakerroksen tiiviydestä, kovuudesta, joustavuudesta ja pitävyydestä.
Ratsastuskenttäkäytöstä poistetun hiekan sekä hiekan ja orgaanisen aineksen seoksen (esim. hiekka-sahanpuruseos) saa sekoittaa esim. maanviljelysmaahan. Synteettisiä ainesosia (kuitu, vaha, kumi) sisältävä hiekka luokitellaan sen sijaan jätteeksi, jonka loppusijoitus on hankalampaa ja kallista, mikäli massa viedään kaatopaikalle.
Kuituhiekkaseosta käytetään myös ulkoratsastuskentän pintakerroksessa.
Taulukko 1. Ratsastuskentän pintamateriaaleista (Equestrian Surfaces – A Guide. Svenska Ridsportförbundet. 2014).
| Materiaali | Huollon ja käyttöiän osalta huomioitavaa |
|
HIEKKA (luonnonhiekka, teollisesti murskatut kivet) Valinnassa huomioitavaa:
|
|
|
KUIDUT JA TEKSTIILI (hiekan seassa) Valinnassa huomioitava:
|
|
|
HAKE/SAHANPURU (hiekan seassa)
|
|
|
VAHA (hiekan seassa) Valinnassa huomioitava:
|
|
|
KUMIROUHE (hiekan seassa), KUMINPALAT (hiekkakerroksen alla) Valinnassa huomioitava:
|
|
Taulukko 2. Tallinpitäjien kokemuksia erilaisista maneesin ratsastusareenan pintamateriaaleista (Hevostietokeskuksen maneesikysely).
| Materiaali | Kokemus |
| Maneesihiekka | massa oli lähes itsestään kovettuva |
| Hiekka | pintamassa oli liian liikkuva -> ongelma ratkaistiin lisäämällä kuitua hiekan sekaan |
| Hiekan ja kuidun seos | pintamassa tiivistyi liian nopeasti -> pintakerrokseen sekoitettiin erilaista hiekkaa |
| Geopat-kuitu/hiekka -seos | pohjan hoitaminen oli työlästä ja kulutti hevosten kenkiä - > pintamateriaali vaihdettiin takaisin kumirouheeksi |
| Geopat-kuitu/hiekka -seos | yrittäjä oli hyvin tyytyväinen |
| Kumirouhe | kumirouheen keveys tuotti ongelmia vauhdikkaassa ratsastuksessa -> pintakerroksen pitävyyttä voitiin säätää hiekalla |
| Kumirouhe | liiallinen kastelu teki kumirouhepinnan liukkaaksi |
Kentän pohjan huoltaminen käytännössä
Ratsastuskentän pohjaa on hoidettava jatkuvasti, jotta se pysyisi kunnossa (hyvä suoritusalusta, turvallinen hevosille) ja sillä olisi pitkä käyttöikä. Huoltotoimenpiteiden tarve määräytyy kentän sijainnin (ulkokenttä vs. maneesi) ja rakenteiden (pohja, viemäröintijärjestelmä, pintakerroksen koostumus ja ominaisuudet) ohella kentän käyttötavan (mm. ratsastuksenlaji) ja päivittäisen käyttömäärän, pintakerroksen iän ja ympäristötekijöiden mukaan.
Ratsastuskentän kunnossa pysymisen kannalta tärkeitä tekijöitä:
- taitava, asialleen omistautuva pohjienhoitaja
- sopiva koneistus (tavanomaiset maatalouskoneet eivät sovi kuitu-/vahahiekkapinnalle)
- säännöllinen ja usein toistuva kunnossapito (esim. puu-hiekka -seoksen perusteellinen äestys 1-2 kertaa/viikko, lanaus päivittäin)
- sopivan kosteuspitoisuuden ylläpito (päivittäin/viikoittain)
- sonnan poistaminen päivittäin tai pintakerroksen vaihtaminen muutaman vuoden välein
- perusteellinen kunnostus vuosittain (mm. pintakerroksen tasaus ja pintamateriaalin lisääminen)
- pohjakerroksen tilanteen ja salaojituksen toimivuuden tarkistaminen vanhan pintamassan poiston yhteydessä
Hiekkaa tai hiekka-sahanpuru -seosta sisältävän pintakerroksen perusteellisessa äestyksessä traktorilla vedettävän äkeen piikit säädetään sellaiseen asentoon, että massan sekoittaminen onnistuu koko pintakerroksen syvyydeltä (varottava alempien kerrosten/suodatinkankaan rikkomista). Kuitu- ja vahahiekkapinnat hoidetaan kyseisten materiaalien kunnossapitoon suunnitelluilla työkoneilla.
Esimerkkejä ongelmatilanteiden ratkaisemisesta:
- Kova ulkokenttä -> Kentän pintaan lisätään 1-2 cm:n kerros pyöreäjyväistä luonnonhiekkaa, jossa ei ole hienoainesta mukana. Uusi hiekka sekoitetaan vanhan pinnan kanssa, jolloin hienoaineksen määrä pintakerroksessa vähenee.
- Kova kavioura (pintakerros hiekan ja puun seosta) -> Kavioura äestetään perusteellisesti (koko pintakerroksen paksuudelta) säännöllisesti (esim. kerran viikossa).
- Pehmeä maneesinpohja -> Jos pintakerros on paksu, osa massasta siirretään syrjään ja hiekkaan sekoitetaan kuitua.
- Epätasainen kentän pohja (pintakerroksen paksuus esim. 5 cm kentän toisessa päässä ja 15 cm toisessa) -> Kenttä tasoitetaan esim. tiehöylällä ja tarkistetaan pohjan huoltotoimenpiteiden riittävyys pohjan tasalaatuisena pysymiselle.
Hevostietokeskuksen maneesikyselyyn vastanneissa talliyrityksissä maneesin kentän pohjaa hoidettiin lanaamalla ja äestämällä mönkijän ja/tai traktorin perään kiinnitettävillä työkoneilla (pikkulana, perälevy, piikkiäes, joustopiikkiäes). Valtaosassa talleja maneesin pohja lanattiin ja/tai äestettiin vähintään kerran viikossa, neljällä tallilla vähintään 3-4 kertaa viikossa. Kaksi tallia ilmoitti lapioivansa maneesin reunoille kertyneen hiekan takaisin uralle. Yhden maneesin urat lanattiin päivittäin ja muualta tarpeen mukaan. Noin 60 % vastaajista ilmoitti, että hevosen sonta kerätään pois maneesista. Seitsemässä maneesissa sonta kerättiin välittömästi tai jokaisen ratsastustunnin jälkeen, viidessä maneesissa puhdistus tehtiin päivittäin.
Kastelu
Vesi on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka vaikuttavat ratsastuskentän pintakerroksen ominaisuuksiin. Sekä liiallinen märkyys että liiallinen kuivuus tekevät hiekkaa sisältävästä pohjasta upottavan.
Ruotsalaisista ratsastustalleista jopa n. 80 %:lla on arvioitu olevan käytössään liian vähän vesivaroja ratsastuskenttien asianmukaiseen kasteluun. Jos kasteluveden hankintaan sopivaa vesilähdettä (oma kaivo, järvivesi ym. (voi vaatia vedenottoluvan)) ei ole, jää vaihtoehdoiksi kentän kastelu ostovedellä tai pintaveden keräämisen järjestäminen. Huomioitakoon, että vahatun hiekkakentän kastelutarve on muita pintamateriaaleja vähäisempi.
Ranskalaisessa ratsastuskoulussa tallirakennusten katoille satanut vesi johdetaan pintavesialtaaseen ja hyödynnetään mm. ulkokenttien kastelussa.
Kasteluvesi tulisi saada levitettyä tasaisesti koko ratsastuskentän alueelle, jotta kentän pintakerroksen ominaisuudet olisivat mahdollisimman tasalaatuiset. Erityisesti ulkokentällä kosteuden haihtuminen voi olla kuitenkin erilaista kentän eri osissa mm. kenttää varjostavista puista johtuen. Myös maneesien välillä on eroa; pohjan kosteus haihtuu nopeammin lämmitetystä kuin kylmästä maneesista.
Käytännössä kasteluveden levittyminen tasaisesti on myös yhteydessä järjestelmään, jonka avulla kastelu hoidetaan (esim. kattosprinklerit, seinäsprinklerit, traktori + vesisäiliö, siirrettävät sprinklerit, vesiletkut). Kun ulkoilman lämpötila laskee nollan alapuolelle, ei ratsastuskenttää voi kastella pintakerroksen jäätymisen vuoksi. Yhtenä ratkaisuna on kastella pohjaa riittävästi ennen pakkasia ja lisätä siihen tarvittaessa suolaa jäätymisen estämiseksi.
Hieman yli puolet Hevostietokeskuksen maneesikyselyyn vastanneista tallinpitäjistä ilmoitti kastelevansa maneesin pohjaa. Kastelun ajankohta vaihteli maneesikohtaisesti ja pohjaa kasteltiin joko keväällä, kesällä tai sulan maan aikaan. Kastelu hoidettiin käsin kasteluletkulla tai traktorivetoisella kasteluvaunulla.
Suolaus
Ratsastuskentän suolaustarve vaihtelee vuodenajan mukaan. Kentän pölyämisongelma ajoittuu useimmiten kevääseen, kesään ja talvella pakkasten jälkeiseen aikaan. Ratsastuskenttien suolauksessa käytetään mm. natriumkloridia (NaCl) ja kalsiumkloridia (CaCl). Kenttä tulisi kastella huolellisesti ennen suolan lisäämistä. Syksyllä suolaa lisätään kastelun yhteydessä, jotta pohja ei jäätyisi myöhemmin kun ulkoilman lämpötila alenee pakkasen puolelle. Tasaisesti kentän pintaan lisätty suola sekoitetaan pintakerrokseen äestämällä.
Taulukko 3. Kentän pohjan suolaustarve ja suolauksen aiheuttamat mahdolliset haitat.
| Kentän pohjia suolataan: | Suolauksen mahdollisia haittapuolia: |
|
|
Lisätietoa:
- Equine Surfaces White Paper, FEI, 2014
- Equine Surfaces – A Guide, Svenska Ridsportförbundet. 2014
Materiaali on tuotettu Tallit mobiiliaikaan -hankkeessa.
Päivitetty 31.3.2016
Avainsanat
