Ratsastuskentän pohjan hoidosta
Kansainvälinen Ratsastajainliitto, FEI, on määritellyt kriteerit ratsastuskentän pohjille (FEI Standard for Arena Surfaces), jotka perustuvat viiteen mitattavaan toiminnalliseen ominaisuuteen:
- Pinnan kovuus/kantavuus kuvaa lähinnä sitä, kuinka syvälle kavio uppoaa kentän pintaan. Yksinkertaisesti voi todeta, että betonilattiassa on kova pinta, kun taas kuivalla hiekkarannalla on pehmeä, upottava pinta.
- Kentän vaimennus kuvaa sitä, kuinka tehokkaasti kenttä vaimentaa (ottaa vastaan) askeleen maksimi rasitusta. Askeleen maksimi rasitus kasvaa vauhdin kasvaessa ja on suurimmillaan, kun hypätään suuria esteitä. Vaimennukseen vaikuttavat pintakerroksen lisäksi myös kentän syvemmät kerrokset.
- Kentän elastisuus kuvaa kuinka hyvin kenttä palautuu alkuperäiseen tilaan rasituksen jälkeen. Kun kentässä on hyvät elastiset ominaisuudet, se antaa myös takaisin energiaa, joka auttaa hevosta eteenpäin.
- Kentän pito. Hyvälle kentälle on ominaista, että se ei ole liukas. Pohjan tulee tukea hevosen kaviota, kun se jarruttaa, työntää eteenpäin tai kääntyy esimerkiksi esteratsastuksen uusinnassa. Hyvä pito helpottaa, kun ratsastetaan kovassa vauhdissa, mutta vauhti nostaa myös loukkaantumisriskiä. Normaalisti hevosen kavio liukuu pari senttimetriä laskeutumisvaiheessa joka askeleessa – liian hyvä pito lisää rasitusvammojen syntymisen riskiä jalkojen alanivelissä.
- Kentän yhdenmukaisuus/tasaisuudella tarkoitetaan paitsi pinnan tasaisuutta, myös sitä kuinka yhtenäisiä yllä mainitut ominaisuudet ovat koko kentän alueella. Epäyhteydenmukainen kenttä, varsinkin jos erilaisia ominaisuuksia ei näe silmillä, lisää loukkaantumisen riskiä huomattavasti.
Kentän toiminnallisia ominaisuuksia voidaan mitata tarkoitukseen kehitetyillä mittauslaitteilla. Suuria mestaruuskilpailuja varten FEI on määrittänyt raja-arvot, joiden sisällä kentän arvojen tulee pysyä. Kentän ominaisuuksia mitataan monen päivän ajan kilpailujen aikana ja jo ennen tapahtumaa, tarkoituksena on tutkia kuinka kentän ominaisuudet muuttuvat esimerkiksi runsaan sateen tai lämpimän tuulen takia ja näin tehdä ohjeet, joiden avulla kentänhoitaja parhaiten säilyttää ominaisuudet halutulla tasolla. Kentän ominaisuuksista ja muista yksityiskohdista voi lukea enemmän julkaisusta ”Equestrian surfaces – a guide”.
Huolella perustettu kenttä on pitkäikäinen
Ratsastuskentän rakentaminen alkaa paikan valitsemisella. Jos mahdollista, valitse paikka, josta vesi valuu luontaisesti pois ja vältä paikkoja, joihin vesi helposti kerääntyy. On myös taloudellisempaa rakentaa kenttä paikkaan, joka on jo luonnostaan tasainen.
Kun sopiva paikka on löytänyt, luodaan tukeva perustus/pohjakerros. Se tehdään maalajin mukaan eri lailla, mutta tavoitteena on luoda vakaa ja tasainen perustus. Perustuksen päälle on hyvä laittaa tiematto, joka mm. estää routavauriota ja estää alla olevaa materiaalia sekoittumasta ratsastuskentän kerroksiin.
Maton päälle sijoitetaan mahdollinen salaojitus ja sen päälle välikerros, karkeampaa materiaalia – useimmiten kivimurskaa (esimerkiksi 8–16 mm tai 16–32 mm), perustuksen maalajin mukaan 15–30 cm. Välikerros toimii stabiloivana kerroksena ja se tasaa kentän toiminnallisia ominaisuuksia. Välikerros myötävaikuttaa myös kentän vaimentaviin ominaisuuksiin ja parantaa – etenkin ulkokentillä – vedenläpäisyä.
Välikerroksen yläpinnan tulee olla tasainen. Pinnan korkeuserojen tulee olla alle +/- 10 mm. Jos korkeuserot ovat isompia, pintakerrosta ei saa rakennettua riittävän tasapaksuiseksi, mikä puolestaan vaikeuttaa kentän hoitamista ja huoltoa.
Pintakerroksen tulee olla 10–15 cm paksu, tasapaksuinen ja oikeanlaista hiekkaa (sisältäen mahdolliset lisäaineet). Näin luodaan edellytykset hyvin toimivaan pintakerrokseen, jonka pinnan kiinteyttä, elastisuutta ja pitoa on helppo säädellä hoitotoimenpiteillä.
Kentän voi rakentaa hieman kaltevaksi (n. 1 %) niin, että kentän toinen reuna on hieman korkeammalla kuin vastasivu. Se edistää veden pintavaluntaa. Kenttä, joka on keskeltä korkeampi kuin reunoilta on vaikeampi hoitaa ja lanata, minkä takia sitä ei suositella.
Kentän rakentajaa valitessa on hyvä valita toimija, joka on rakentanut ratsastuskenttiä aikaisemmin, ja jonka rakentamista kentistä on hyviä käyttökokemuksia.
Havaintokuva ratsastuskentän pohjan rakenteesta (mittakaava ei ole todellinen). Pohjan rakenne on suunniteltava aina tapauskohtaisesti mm. kentän käyttötarve, sijainti ja materiaalivalinnat huomioiden.
Hyvä pohja pitää ja joustaa, mutta ei upota
Hyvä ratsastuskenttä on ominaisuuksiltaan tasalaatuinen koko ratsastusalalla. Pintakerros tarjoaa riittävän pitävän alustan hevosen kavioille, joustaa sopivasti askeleiden alla, mutta ei upota. Pinnan tulee mahdollistaa hevosen kavion hienoinen liukuminen pintaa pitkin alas tullessaan. Kavion liukuminen eteenpäin vaimentaa kavioon ja jalkaan kohdistuvaa iskua ja vähentää hevosen loukkaantumisriskiä. Kentän pinnan tulee olla kostea, jotta se ei pölise. Kosteutta säätämällä voidaan toiminnallisia ominaisuuksia muuttaa tarpeen mukaan. Pinta ei kuitenkaan saa olla liukas ja pinnan on annettava kaviolle riittävä pito, joka mahdollistaa käännökset ja liikkeen eteenpäin. Näihin ominaisuuksiin vaikuttavat lähinnä käytetyn hiekan ominaisuudet, mahdolliset lisäaineet (kuten tekstiilikuidut), hoitotoimenpiteet ja vesi.
Ratsastusareenan toimivuus ja vaikutus ratsukon suorituskykyyn ovat FEI:n julkaiseman ”Equine Surfaces White Paper” -selvityksen mukaan yhteydessä alustassa käytettyjen materiaalien laadun ohella ennen kaikkea siihen kuinka pohjia hoidetaan. Toisin sanoen erilaisia materiaaleja käyttäen on mahdollista päästä lähes samanlaiseen lopputulokseen ratsastuskentän pintakerroksen toimivuuden osalta, kun niitä hoidetaan asianmukaisesti.
Hevosen kavioon ja jalkaan kohdistuvat voimat (punaiset nuolet) askeleen eri vaiheissa (muokattu Equine Surfaces White Paper -julkaisussa (2014) esitettyjen kuvaajien mukaan):
Huoltovapaata ratsastuskentän pohjaa ei ole!
Ruotsalaisen ratsastuskenttäoppaan mukaan areenan pintakerroksen käyttöikä on yhteydessä kentän kunnossapitoon ja käyttötiheyteen, ja vaihtelee välillä 3–20 vuotta. Ratsastuskoulukäytössä kentän pintamateriaalin taloudelliseksi käyttöiäksi kannattaa suunnitella 4–8 vuotta. Kentän pohjan hoitokäytännöillä on olennainen vaikutus mm. pintakerroksen ominaisuuksiin (urien muodostuminen, pohjan jousto ja pitävyys, salaojituksen toimivuus), maneesi-ilman pölyisyyteen (pölyn määrä ja laatu) sekä pintakerroksen käyttöikään. Pohjaa tulisikin hoitaa kentän käyttötavan ja -tiheyden sekä vallitsevien sääolosuhteiden mukaan pintamateriaalin kunnossapitoon soveltuvilla koneilla niin usein, että kentän ominaisuudet pysyvät jatkuvasti hyvinä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että kenttää tulee lanata joka päivä kun sitä käytetään ja kastella joka päivä, jotta pinnan kosteus pysyy mahdollisimman tasaisena. Ratsastusalueen pintamassaan sekoittuvat vierasaineet muuttavat pintakerroksen ominaisuuksia ja lyhentävät massan käyttöikää, mistä syystä hevosten sonta on järkevintä poistaa kentältä välittömästi. Ratsastuskentän pintamassa tulisi vaihtaa ainakin kolmen vuoden välein, mikäli hevosten tuotoksia ei siivota huolella.
Sonnan sekoittuminen kentän pintamassaan heikentää aina kentän ominaisuuksia!
Myös ilmasto vaikuttaa merkittävästi ratsastuskentän toiminnallisiin ominaisuuksiin. Kentän pintakerroksen kosteuspitoisuus, materiaalien hajoaminen ja muu hävikki ovat erilaisia ulkokentällä ja maneesissa. Suomessa ratsastusmaneesit ovat ahkerassa käytössä vähintään puolet vuodesta (lokakuu-maaliskuu) ja huonoilla säillä muulloinkin. Artikkelissa käsitellään ratsastuskenttien pohjan hoitoon liittyviä tekijöitä kansainvälisen tutkijaryhmän kokoamaan Equine Surfaces White Paper -aineistoon pohjautuen. Lisäksi esitellään Hevostietokeskuksen maneesikyselyn tuloksia, joiden mukaan maneesin ratsastusalueen pintakerroksen kunnossa pysyminen on haasteellista. Ongelmia aiheuttavat mm. kaviouran kovettuminen (urat muodostuvat alkeisryhmissä helposti), pohjan kovettuminen pakkasilla, pohjan aaltoilu, hiekan kasaantuminen maneesin reunoille sekä savihiekan ja/tai orgaanisten aineiden (”fines”) tiivistyminen löysän pintakerroksen alle, mikä tekee alustan liukkaaksi.
Materiaalivalinta vaikuttaa pintakerroksen kunnossapitotarpeeseen ja loppusijoitusvaihtoehtoihin
Oikeanlaisen hiekan valinta on ratkaisevaa toimivan ratsastuskentän rakentamisessa. Hiekkaa valitessa on tehtävä erilaisia päätöksiä.
- Hiekanjyvän muoto ratkaisee, kuinka hyvin hiekka pysyy paikoillaan. Liian pyöreät jyvät (esimerkiksi merihiekka) vähentävät kentän pitoa ja tekevät kentästä helposti upottavan. Kun taas liian särmikkäät jyvät (kivimurska) tekevät kentästä liian kompaktin ja varsinkin uutena kuluttavat hevosen kavioita ja kenkiä enemmän. Sopivan muotoisia jyviä löytyy useimmiten luonnonhiekasta.
- Myös hiekanjyvän koolla on ratkaiseva vaikutus kentän toimivuuteen. Nykyisin suositaan hiekkaa, jonka seulontakäyrä ulottuu 0,063–1 (2 mm), mielellään ns. ”pestyä” hiekkaa. Tärkeitä yksityiskohtia on, että hiekasta on poistettu mahdollisimman suuri osa jyviä (”fines”), jotka ovat pienempiä kuin 0,063 mm (osuus alle 4 %), ja jyviä, jotka ovat 0,5 – 1 (2) mm, on maksimissaan n. 15 %.
- Kolmas tärkeä tekijä kentän kestoikään on hiekan (kiven) kovuusaste. Niin sanottu silikaatti (kvartsi) hiekka on kovaa kiviainesta (Mohsin kovuusskaalassa 7, timantilla 10), graniitti on hiukan pehmeämpää (6-7).
Valintaan vaikuttaa käyttötarkoituksen lisäksi myös hinta, joka vaihtelee suuresti saatavuuden ja etenkin kuljetusmatkojen pituuden mukaan. Hiekkaa valitessa onkin hyvä tehdä arvio kentän käyttöiästä, toisin sanoen koska pintamateriaali on vaihdettava seuraavan kerran. Usein hieman suurempi investointikulu säästää rahaa pitkällä tähtäimellä.
On hyvä muistaa, että luonnonhiekka luokitellaan ehtyväksi luonnonvaraksi ja tulevaisuudessa sen käyttöä voidaan tulla rajoittamaan.
Ratsastuskentän käyttöikää lyhentää hiekkaan sekoittuvat orgaaniset materiaalit kuten hevosenlanta, tai ulkokentillä puiden lehdet. Hiekka myös kuluu mekaanisen hioutumisen myötä. Hiekkaa hiovat hevosen askeleet sekä hoitotoimenpiteet, kuten lanaus, äestys jne. Myös luonnonolosuhteet, kuten vesi ja jää hajottavat hiekanjyviä.
Hiekan ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa erilaisten lisäaineiden avulla. Hiekanjyvien liikkumista voidaan hillitä erilaisilla kuiduilla tai sekoittamalla erityyppisiä (kivimurskaa / luonnonhiekkaa) ja erikokoisia jyviä keskenään. Kuituina voidaan käyttää esimerkiksi sahanpuruja, hienompaa haketta (tulitikun kokoista haketta), tekstiilin palasia ja tekstiilikuituja. Perinteisesti on käytetty myös erilaisia kumi- ja muovirouheita sekä vahaa kentän ominaisuuksien muuttamiseen.
Vuonna 2031 voimaan astuva EY:n yhteinen REACH-säännöstely (No 1907/2006) kieltää mikromuoveja sisältävien materiaalien myynnin ja uusien materiaalien lisäämisen urheilukentillä, ja se koskee myös ratsastuskenttiä. Ratsastusyhteisö Ruotsissa ja Euroopassa työskentelee korvaavien orgaanisten kuitumateriaalien löytämiseksi. Joitakin lupaavia kuitumateriaaleja onkin jo löytynyt, mutta tällä hetkellä markkinoilla olevien orgaanisten materiaalien rahtikulut ovat suuret. On myös eurooppalaisia kuidunvalmistajia, joiden kanssa tehdään tuotekehitystyötä Eurooppalaisen orgaanisen kuitumateriaalin markkinoille saamiseksi.
Ratsastuskentän pintakerroksen toimivuuden kannalta on olennaista, että:
- Pintakerroksen kosteuspitoisuus on tasainen ja käyttötarkoitukseen sopiva.
- Pintakerros on yhtä paksu koko ratsastuskentän alueella (10-15 cm).
- Pintakerroksessa käytetyt materiaalit pysyvät toisiinsa hyvin sekoittuneena (esim. kuitu ei nouse pintaan, kun kentän pintakerros sisältää tekstiili- tai puukuitua.
- Pintakerros on ominaisuuksiltaan tasalaatuinen eikä siinä esiinny tiivistymiä (esim. kaviouralla tai sisäänkäynnin kohdalla).
- Käytön seurauksena pintakerrokseen syntyy ns. ”korppu” – kova ja tiivis kerros 1-3 cm pinnan alapuolelle. Tämä kerros tulee murtaa säännöllisesti äestämällä ja johtuu pintamateriaalissa olevista ”fines” eli pienistä hiukkasista (<0,063 mm). Pintakerroksen iän karttuessa tämä kerros syntyy yhä nopeammin, koska ”finesin” osuus materiaalissa kasvaa iän myötä, ja näin ollen huollon tarve kasvaa. Kun huollon tarve / kustannukset nousevat suuriksi, on aika vaihtaa pintamateriaali kokonaan tai osittain.
Vahatun hiekkapinnan kastelutarve voi olla vähäisempi kuin muita pintamateriaaleja käytettäessä. Toisaalta vaha on herkempi lämpötilan vaihtelulle (pintakerroksen kovettuminen kylmällä säällä ja muuttuminen hyvin pehmeäksi lämpimällä ilmalla). Vaha valmistetaan usein käytetyistä öljyistä (moottoriöljy, ravintolajätteet), eikä aina ole ympäristöystävällistä. Kavion aiheuttama jälki ratsastuskentän pinnassa kertoo osaltaan pintakerroksen tiiviydestä, kovuudesta, joustavuudesta ja pitävyydestä.
Ratsastuskenttäkäytöstä poistetun hiekan sekä hiekan ja orgaanisen aineksen seoksen (esim. hiekka-sahanpuruseos) saa sekoittaa esim. maanviljelysmaahan. Tarkista kotikuntasi ympäristövastaavalta, mitkä säännöt ovat voimassa paikkakunnallasi. Synteettisiä ainesosia (kuitu, vaha, kumi) sisältävä hiekka luokitellaan sen sijaan jätteeksi, jonka loppusijoitus on hankalampaa ja kallista, mikäli massa viedään kaatopaikalle.
Kuituhiekkaseosta käytetään myös ulkoratsastuskentän pintakerroksessa.
Taulukko 1. Ratsastuskentän pintamateriaaleista (Equestrian Surfaces – A Guide. Svenska Ridsportförbundet. 2014).
| Materiaali | Huollon ja käyttöiän osalta huomioitavaa |
|
HIEKKA (luonnonhiekka, teollisesti murskatut kivet) Valinnassa huomioitavaa:
|
|
|
KUIDUT JA TEKSTIILI (hiekan seassa) Valinnassa huomioitava:
|
|
|
HAKE/SAHANPURU (hiekan seassa)
|
|
|
VAHA (hiekan seassa) Valinnassa huomioitavaa:
|
|
|
KUMIROUHE (hiekan seassa), KUMINPALAT (hiekkakerroksen alla) Valinnassa huomioitavaa:
|
|
Taulukko 2. Tallinpitäjien kokemuksia erilaisista maneesin ratsastusareenan pintamateriaaleista (Hevostietokeskuksen maneesikysely).
| Materiaali | Kokemus |
| Maneesihiekka | massa oli lähes itsestään kovettuva |
| Hiekka | pintamassa oli liian liikkuva -> ongelma ratkaistiin lisäämällä kuitua hiekan sekaan |
| Hiekan ja kuidun seos | pintamassa tiivistyi liian nopeasti -> pintakerrokseen sekoitettiin erilaista hiekkaa |
| Geopat-kuitu/hiekka -seos | pohjan hoitaminen oli työlästä ja kulutti hevosten kenkiä - > pintamateriaali vaihdettiin takaisin kumirouheeksi |
| Geopat-kuitu/hiekka -seos | yrittäjä oli hyvin tyytyväinen |
| Kumirouhe | kumirouheen keveys tuotti ongelmia vauhdikkaassa ratsastamisessa -> pintakerroksen pitävyyttä voitiin säätää hiekalla |
| Kumirouhe | liiallinen kastelu teki kumirouhepinnan liukkaaksi |
Kentän pohjan huoltaminen käytännössä
Ratsastuskentän pohjaa on hoidettava jatkuvasti, jotta sen toiminnalliset ominaisuudet pysyvät toivotulla tasolla (hyvä suoritusalusta, turvallinen hevosille) ja sillä olisi pitkä käyttöikä. Huoltotoimenpiteiden tarve määräytyy kentän sijainnin (ulkokenttä vs. maneesi) ja rakenteiden (pohja, viemäröintijärjestelmä, pintakerroksen koostumus ja ominaisuudet) ohella kentän käyttötavan (mm. ratsastuksenlaji) ja päivittäisen käyttömäärän, pintakerroksen iän ja ympäristötekijöiden mukaan.
Ratsastuskentän kunnossa pysymisen kannalta tärkeitä tekijöitä:
- taitava, asialleen omistautuva pohjienhoitaja yhteistyössä ratsastajien ja ratsastuksenopettajien kanssa
- sopiva koneistus (tavanomaiset maatalouskoneet ovat usein liian suuria/raskaita ja renkaiden kuvio turhan syvä (siirtää helposti materiaalia))
- säännöllinen ja usein toistuva kunnossapito (esim. pintamateriaalin perusteellinen äestys tarvittaessa, lanaus päivittäin)
- sopivan kosteuspitoisuuden ylläpito (päivittäin ilman lämpötilasta riippuen)
- sonnan poistaminen päivittäin ja pintakerroksen vaihtaminen muutaman vuoden välein tarvittaessa
- perusteellinen kunnostus vuosittain tai useammin tarvittaessa (mm. pintakerroksen tasaus, syvä äestys (vain pintakerros!) ja pintamateriaalin lisääminen)
- pohjakerroksen tilanteen ja salaojituksen toimivuuden tarkistaminen vanhan pintamassan poiston yhteydessä
Hiekkaa tai hiekka-sahanpuru -seosta sisältävän pintakerroksen perusteellisessa äestyksessä traktorilla vedettävän äkeen piikit säädetään sellaiseen asentoon, että massan sekoittaminen onnistuu koko pintakerroksen syvyydeltä (varottava alempien kerrosten/suodatinkankaan rikkomista). Myös kuitu- ja vahahiekkapinnat tulee äestää perusteellisesti säännöllisesti käyttäen kyseisten materiaalien kunnossapitoon soveltuvia työkoneita.
Esimerkkejä ongelmatilanteiden ratkaisemisesta:
- Kova ulkokenttä -> Kentän pintaan lisätään 1-2 cm:n kerros pyöreäjyväistä luonnonhiekkaa, jossa ei ole hienoainesta mukana. Uusi hiekka sekoitetaan vanhan pinnan kanssa, jolloin hienoaineksen määrä pintakerroksessa vähenee.
- Kova kavioura (pintakerros hiekan ja puun seosta) -> Kavioura äestetään perusteellisesti (koko pintakerroksen paksuudelta) säännöllisesti (esim. kerran viikossa).
- Pehmeä maneesinpohja -> Jos pintakerros on paksu, osa massasta siirretään syrjään ja hiekkaan sekoitetaan kuitua.
- Epätasainen kentän pohja (pintakerroksen paksuus esim. 5 cm kentän toisessa päässä ja 15 cm toisessa) -> Kenttä tasoitetaan laserohjaimella varustetulla höylällä ja tarkistetaan pohjan huoltotoimenpiteiden riittävyys pohjan tasalaatuisena pysymiselle. Myös epätasainen kastelu aiheuttaa epätasaisuutta (aaltoileva pintakerros).
Hevostietokeskuksen maneesikyselyyn vastanneissa talliyrityksissä maneesin kentän pohjaa hoidettiin lanaamalla ja äestämällä mönkijän ja/tai traktorin perään kiinnitettävillä työkoneilla (pikkulana, perälevy, piikkiäes, joustopiikkiäes). Valtaosassa talleja maneesin pohja lanattiin ja/tai äestettiin vähintään kerran viikossa, neljällä tallilla vähintään 3-4 kertaa viikossa. Kaksi tallia ilmoitti lapioivansa maneesin reunoille kertyneen hiekan takaisin uralle. Yhden maneesin urat lanattiin päivittäin ja muualta tarpeen mukaan. Noin 60 % vastaajista ilmoitti, että hevosen sonta kerätään pois maneesista. Seitsemässä maneesissa sonta kerättiin välittömästi tai jokaisen ratsastustunnin jälkeen, viidessä maneesissa puhdistus tehtiin päivittäin.
Kastelu
Vesi on yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka vaikuttavat ratsastuskentän pintakerroksen ominaisuuksiin. Sekä liiallinen märkyys että liiallinen kuivuus tekevät hiekkaa sisältävästä pohjasta upottavan.
Ratsastuskentän kasteluun kuluu suuria määriä vettä. Kastelukapasiteetti tulee mitoittaa niin, että se kykenee tuottamaan päivittäin vesimäärän, joka vastaa 5–10 mm vesisadetta kentän alueelle. Käytännössä se tarkoittaa 5–10 litraa vettä neliömetrille kenttää, eli 20x60 m kentällä tarvitaan teoriassa 6–12 kuutiometriä vettä päivittäin. Veden tarve vaihtelee ratsastuskenttien välillä ja myös kentän iän mukaan. Kentänhoitajan täytyy oppia arvioimaan, kuinka paljon vettä kentälle kulloinkin tarvitaan.
Ratsastuskenttä reagoi kosteuden muutoksiin suhteellisen hitaasti, mikä käytännössä tarkoittaa, että kun kenttä halutaan kosteammaksi kilpailuita varten – sen kastelemista lisätään jo 4–5 päivää ennen ensimmäistä kilpailupäivää. Näin tehdessä saavutetaan tasainen kosteus koko pintakerrokseen.
Ruotsalaisista ratsastustalleista jopa n. 80 %:lla on arvioitu olevan käytössään liian vähän vesivaroja ratsastuskenttien asianmukaiseen kasteluun. Jos kasteluveden hankintaan sopivaa vesilähdettä (oma kaivo, järvivesi ym. (voi vaatia vedenottoluvan)) ei ole, jää vaihtoehdoiksi kentän kastelu ostovedellä tai pintaveden keräämisen järjestäminen. Huomioitakoon, että vahatun hiekkakentän kastelutarve on muita pintamateriaaleja vähäisempi.
Ranskalaisessa ratsastuskoulussa tallirakennusten katoille satanut vesi johdetaan pintavesialtaaseen ja hyödynnetään mm. ulkokenttien kastelussa.
Myös niin sanottu Ebb & Flod – kenttä, eli alta kasteleva järjestelmä käyttää huomattavasti vähemmän vettä kuin perinteinen ratsastuskenttä. Ebb&Flod – kenttä rakennetaan vesitiiviiksi altaaksi, joka täytetään tarkoituksen mukaisella hiekalla. Allas täytetään sitten vedellä hiekan alla olevien putkien avulla. Vedenpinnan korkeutta säätelemällä säädetään myös kentän toiminnallisia ominaisuuksia. Sateella putkisto poistaa liian veden ja kuivalla säällä putkiston kautta lisätään vettä.
Kasteluvesi tulisi saada levitettyä tasaisesti koko ratsastuskentän alueelle, jotta kentän pintakerroksen ominaisuudet olisivat mahdollisimman tasalaatuiset. Erityisesti ulkokentällä kosteuden haihtuminen voi olla kuitenkin erilaista kentän eri osissa mm. kenttää varjostavien puiden takia. Maneesissa pohjan kosteus haihtuu nopeammin ovi aukkojen läheisyydessä ja alueilta, joihin aurinko paistaa. Lämmitettyjen ja kylmien maneesien välillä on eroja riippuen sisäilman kosteudesta ja maneesin ilmastointijärjestelmästä.
Käytännössä kasteluveden levittyminen tasaisesti on myös yhteydessä järjestelmään, jonka avulla kastelu hoidetaan (esim. kattosprinklerit, seinäsprinklerit, traktori + vesisäiliö, siirrettävät sprinklerit, vesiletkut). Kun ulkoilman lämpötila laskee nollan alapuolelle, ei ratsastuskenttää voi kastella pintakerroksen jäätymisen vuoksi. Yhtenä ratkaisuna on kastella pohjaa riittävästi ennen pakkasia ja lisätä siihen tarvittaessa suolaa jäätymisen estämiseksi.
Suolaus
Ratsastuskentän suolaustarve vaihtelee vuodenajan mukaan. Kentän pölyämisongelma ajoittuu useimmiten kevääseen, kesään ja talvella pakkasten jälkeiseen aikaan. Ratsastuskenttien suolauksessa käytetään mm. natriumkloridia (NaCl) ja kalsiumkloridia (CaCl). Kenttä tulisi kastella huolellisesti ennen suolan lisäämistä. Syksyllä suolaa lisätään kastelun yhteydessä, jotta pohja ei jäätyisi myöhemmin kun ulkoilman lämpötila alenee pakkasen puolelle. Tasaisesti kentän pintaan lisätty suola sekoitetaan pintakerrokseen äestämällä.
Taulukko 3. Kentän pohjan suolaustarve ja suolauksen aiheuttamat mahdolliset haitat.
| Kentän pohjia suolataan: | Suolauksen mahdollisia haittapuolia: |
|
|
Lisätietoa:
- Equine Surfaces White Paper, FEI, 2014
- Equine Surfaces – A Guide, Svenska Ridsportförbundet. 2014
Tämä ratsastuskentän pohjan hoitoa käsittelevä tietomateriaali on päivitetty Markku Söderbergin toimesta osana Hiili haltuun -hankkeen toteutusta. Alkuperäinen materiaali oli tuotettu Tallit mobiiliaikaan -hankkeessa vuonna 2016. Hiili haltuun -hanketta rahoitetaan Euroopan maaseuturahastosta.
Lisätietoa asiantuntija Markku Söderbergistä:
- ”Diplomerad beridare”
- Työskennellyt ammattimaisena esteratsastajana yli 20 vuotta, toimii edelleen valmentajana (B-tränare i hoppning)
- Vuosina 2011 - 2020 suuren ratsastusseuran toiminnanjohtajana, seura pyörittää isoa ratsastuskeskusta (2 maneesia ja 2 ratsastuskenttää), jossa toimii ratsastuskoulu (600 oppilasta viikossa) ja suurehko kilpailutoiminta (2500 starttia vuodessa este- ja koulukilpailuissa)
- Vuodesta 2020 Ruotsin Ratsastajainliiton palveluksessa seuraneuvojana ja nyt vastuullisena hevostenhyvinvoinnin edistämisestä ja ratsastuksen turvallisuuden kehittämisestä
- Työskennellyt SvRFn ratsastuspohjien asiantuntijaryhmässä vuodesta 2013, osallistunut ”Ridunderlag - en guide” tuottamiseen ja kehittämiseen
- Pitää koulutustilaisuuksia ratsastuskenttien rakentamisesta, hoidosta/ylläpidosta ja siihen liittyvistä kuluista/kustannuksista.
Päivitetty 18.6.2025
Avainsanat
