Hevosen rakenne ja ratsastettavuusominaisuudet

Hevosen rakenteen ja ratsastettavuusominaisuuksien välinen yhteys

Teksti: eläinlääkäri Karl-Henrik Heimdahl

Tekstin käännös ja kysymykset: Kaija Borup ja Minna-Liisa Heiskanen (minna-liisa.heiskanen(at)hevostietokeskus.fi)

Ruotsalaisella eläinlääkäri Karl-Henrik Heimdahlilla on laaja kokemus hevoskasvatuksesta ja jalostuksesta sekä ratsastusurheilusta klinikkatyön lisäksi. Heimdahl on kansainvälisesti arvostettu jalostusasiantuntija, joka toimii myös kansainvälisenä kilpailueläinlääkärinä.

1. Mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä hyvälle ratsuhevoselle?

Hevosen tulee olla rakenteeltaan sellainen, että se pystyy työskentelemään vaivattomasti, vaikka sillä onkin ratsastaja selässään. Eri lajeissa optimaalinen rakenne on hieman erilainen. Hevosen hyvä tasapaino on perusta pitkälle urheilu-uralle. Etuosalla ei saa olla liikaa painoa ja hevosen tulee pystyä säilyttämään tasapaino liikkuessaan kaikissa askellajeissa. Myös hevosen koolla on havaittu olevan vaikutusta sen kestävyyteen. Suurilla hevosilla (yli 173-174 cm) on lyhyempi ura kilpahevosina kuin normaalikokoisilla. On myös tärkeää, ettei hevosilla ole selviä poikkeamia jalka-asennoissa eikä useita sellaisia asentovirheitä, jotka vahvistavat toistensa haittavaikutuksia. Hevosen luonne ja ratsastettavuus ovat luonnollisesti tärkeitä, kun arvioidaan ratsuhevosen suorituskykyä.

2. Miten etupainoisuus vaikuttaa ratsuhevoseen ja mikä on sen merkitys hevosen kestävyydelle?

Normaalin ratsuhevosen paino jakautuu niin, että ruumiinpainosta 60 % on etujaloilla ja 40 % takajaloilla. Sen sijaan etupainoisella hevosella kohdistuu edellä arvioitua enemmän painoa etuosalle kuin takaosalle. Näin esim. hevosilla, joilla on lyhyet etujalat/pitkät takajalat, ja joiden kaula liittyy runkoon alhaalta. Jos hevosella on edellämainittujen ominaisuuksien lisäksi jyrkkä lapa, lisääntyy etupainoisuus.

Rakenteeltaan etupainoisen hevosen on vaikea liikkua tasapainossa. Sanotaan, että etupainoinen hevonen liikkuu lavoillaan, samalla painon siirtäminen takajaloille tuottaa ongelmia. Tämä aiheuttaa sen, että takaosan voima suuntautuu enemmän eteen- ja alaspäin. Tällöin hevosen on vaikeaa kantaa etuosaansa ja löytää tasapaino, myös sen kokoaminen on vaikeaa eri askellajeissa. Tämä on kielteinen ominaisuus hevosen ratsastettavuuden kannalta. Välillisesti tämä vaikuttaa myös hevosen käyttöikään, kun etupainoisuus lisää rasitusta etujaloissa. Pitkällä tähtäimellä rasitusvammojen riski kasvaa etujaloissa, erikoisesti kavio-, vuohis- ja etupolven nivelissä.

3. Voiko rakennearvostelun perusteella arvioida hevosen kestävyyttä ja käyttöikää sekä suorituskykyä?

Ruotsalaisissa tutkimuksissa on todettu, että nelivuotiaina laatuarvostelussa rakennearvioiduilla normaalikokoisilla hevosilla, jotka saivat korkeat arvosanat tyypistä sekä päästä, kaulasta, lavasta sekä taluttamalla esitetystä ravista, oli tilastollisesti huomattavasti parempi kestävyys ja käyttöikä kuin muilla heikomman arvioinnin saanneilla. Kestävyyttä/käyttöikää on arvioitu sillä perusteella, kuinka kauan hevoset ovat aktiivisesti kilpailleet.

Samassa tutkimuksessa todettiin, että näillä ominaisuuksilla oli positiivinen yhteys hevosen urheilulliseen laatuun. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että hevoset, joiden jalka-asentojen säännöllisyys rakennearvostelussa on ollut kuusi tai vähemmän, ovat olleet lyhyt ikäisempiä kuin korkeamman arvosanan saaneet.

Korkeat pisteet rakennearvostelussa tyypistä, päästä, kaulasta, lavasta sekä rungosta osoittavat, että hevosella on ratsastukseen sopiva ja urheiluun tarkoituksenmukainen rakenne. Hevonen ei ole etupainoinen ja sillä on hyvä kaulanliittymä, ei myöskään lapa ole liian pitkä tai liian lyhyt. Tällaisen rakenteen omaavalla hevosella on pääsääntöisesti hyvä tasapaino. Jos hevonen on saanut hyvät pisteet myös juoksuliikeistä, se kertoo, että hevosella on luonnostaan hyvä tahti ja tasapaino. Tällainen hevonen kantaa etuosansa hyvin, mikäli takajalat astuvat riittävän alle.

4. Mitä eroja on rakennevaatimuksissa eri lajien välillä?

Karkeasti voidaan sanoa, että kouluhevosen tulee olla ryhdikkäämpi kuin estehevosen. Seuraavassa on verrattu koulu- ja estehevosten rakennevaatimuksia.

Kaula: Kouluhevosen ylälinjan jatkeena on riittävän korkea ja kaareva kaula. Sen sijaan estehevosen kaulan ei tarvitse olla yhtä pitkä ja kaareva (se voi olla jopa enemmän vaakatasossa), koska liian pysty kaula on samalla usein suhteellisen korkea, mikä voi vaikuttaa kielteisesti hypyissä selän toimintaan.

Lapa: Kouluhevosen lavan tulee olla viisto ja irtonainen, koska se mahdollistaa etujalkojen lyhentämis- ja pidentämismekanismin. Runkoon hyvin liittyvä kaula ja loiva lapa auttavat hevosta saavuttamaan hyvän etuosan ryhdin. Sen sijaan estehevosella voi olla verraten tavallinen tai jopa hieman pysty lapa. Tällainen rakenne antaa lyhyen vipuvarren, mikä mahdollistaa nopean ja vahvan ponnistuksen etujaloilla. Etuosan nopea nousu mahdollistaa takaosan ponnistamisen ja työnnön eteenpäin, mikä puolestaan mahdollistaa hyppykaaren pyöreyden.

Lanne: Korkealla tasolla hyppäävillä estehevosilla on usein tavallista pidempi lanne, mikä parantaa hevosen takajalkojen hyppytekniikkaa, jotta hevoset pääsevät pitkien oksereiden yli.

Takajalat: Kouluhevonen toimii parhaiten, kun sen etu- ja takajalat ovat periaatteessa yhtä pitkät, mikä helpottaa tasapainoista liikkumista. Usean sukupolven ajan puhtaasti estejalostetuissa suvuissa on hevosia, joilla selvästi etujalkoja pidemmät takajalat. Näemme saman ilmiön tapahtuneen myös luonnossa eläimillä, joille hyppääminen on elinehto, kuten esim. jäniksille ja kenguruille, niiden takajalat ovat kehittyneet pitkiksi.

Estehevosen rakenne on usein ”alapäisempi” kuin kouluhevosen. Tämän kompensoimiseksi vaaditaan estehevoselta, että varsinkin laukassa se pystyy kokoamaan itsensä ja saa takajalat hyvin alleen. Silloin se pystyy kantamaan itsensä ja ratsastajansa hyvässä tasapainossa. Jos tämä ominaisuus puuttuu, on hevosen huomattavasti vaikeampi yltää hyviin saavutuksiin. Asialla on myös yhteys hevosen kestävyyteen pitkällä aikavälillä.

5. Miten lanne ja sen pituus vaikuttavat hevosen kestävyyteen ja suorituskykyyn?

Leveä, vahva ”kantava” pitkä lanne on hyvä ominaisuus suorituskyvyn kannalta sekä este- että kouluratsastuksessa. Lyhyt kapea lanne voi aiheuttaa selän jäykkyyttä ja se vaikuttaa negatiivisesti selän liikkuvuuteen sekä hevosen elastisuuteen. Tämä on huono omaisuus sekä koulu- että estehevosilla. On täysin selvää, että parhaita estehevosia tarkasteltaessa nähdään, että rakennearvostelutuomarit ovat arvioineet niiden lannealueen pitkäksi ja leveäksi, koska tämä edistää hyppytekniikkaa, kykyä venyä isojen esteiden yli.

Sen sijaan hevosilla, joilla on vento pitkä lanne, on ratsastettaessa taipumus jakautua kahteen osaan, koska takajalat jäävät ikään kuin jälkeen. Tämä on nähtävissä usein nuorilla hevosilla, joila ei vielä ole kehittänyt voimaa ja lihaksistoa lannealueelle. Tämä on luonnollisesti haitallista sekä este- että kouluhevosilla. Lahjakkaalta hevoselta ratsastaja usein vaatii asioita, joihin se vielä ei ole valmis lihaksistoltaan. Tällaiset hevoset vaativat usein eläinlääkärin hoitoa, koska lanteen lihaksisto voi olla jännittynyt ja lukkiutunut, jopa kivulias. Tarvittavan voiman kehittäminen lannealueelle ei ole aivan helppoa. Se vaatii johdonmukaista ja rakentavaa lihaksiston työskentelyä tarpeeksi pitkän ajan kuluessa. Vähemmän rutinoituneen ratsastajan kannattaa panostaa hevoseen, jonka runko pysyy ”koossa”, koska sen selkä ja lannealue on lyhyempi, kuin monilla huippuestehevosilla.

6. Miten oikeat jalka-asennot vaikuttavat hevosen suorituskykyyn eri lajeissa?

Tavallisimmat jalkojen virheasennot, joita nykypäivän SWB hevosilla on, eivät oikeastaan vaikuta hevosten suorituskykyyn. Tietyt poikkeamat näyttävät kuitenkin olevan toisia haitallisempia pitkäaikaista kestävyyttä arvioitaessa.

7. Miten jalka-asennot vaikuttavat hevosen kestävyyteen? Sapelijalkaisuus? Käyräkinner?

Yhdistelmä, jossa hevosen jalka-asento on suppuvarpainen yhdistettynä etupolvissa olevaan sivuttaissiirtymään on huono merkki. Nämä kaksi ominaisuutta vahvistavat toistensa haittavaikutuksia ja saattavat johtaa rasitusvammoihin. Tämä koskee kaikkia ratsastuslajeja.

Yhdistelmä, jossa hevosella on suora kinner ja vennot vuohiset on esimerkki ominaisuudesta, joka myös usein aiheuttaa ongelmia. Seurauksena saattaa olla rasitusvamma takajalkojen hankositeessä. Tämä koskee kaikkia ratsastuslajeja.

Muita poikkeamia, joiden voidaan, kokemusperäisesti sanoa vaikuttavan kestävyyteen ovat:

Sapelijalkaisuus – erikoisesti este- ja kenttäratsastuksessa, koska tällainen jalan asento usein aiheuttaa vammoja koukistajajänteisiin, hankositeeseen taimurtumia etupolven pikkuluissa.

Käyräkintereisyys: Hevosen takajalat tulevat hyvin alle, jolloin niille tulee paljon painoa. Kintereeseen kohdistuu suuri rasitus hevosen työskennellessä. On erittäin harvinaista, että huippukouluhevosilla, jotka liikkuvat paljon piaffissa ja passagessa, on käyräkinner. Tällaiset hevoset ovat useimmiten karsiutuneet terveyssyistä koulutuksen aikana.

8. Mikä on jalostuksen sudenkuoppa, kun jalostetaan este- ja kouluhevosia?

Euroopassa on usean sukupolven aikana erikoistuttu jalostamaan joko este- tai askellajiominaisuuksia. Tämä on johtanut siihen, että erikoisesti kouluhevosilla ei enää ole samoja yleishevosen ominaisuuksia kuin aikaisemmin. Nämä kouluratsastukseen erikoistuneiden jalostuslinjojen yksilöt ovat menettäneet kyvyn ja halun ylittää esteitä. Esimerkiksi, kun estesukuisia ja koulusukuisia varsoja päästetään yhdessä laitumelle, jossa on erilaisia pieniä esteitä, puomeja tai pieniä tukkeja, etsivät estevarsat aktiivisesti erilaisia esteitä, joiden ylitse voivt hypätä. Koulusukuiset varsat taas tekevät parhaansa kiertääkseen pienetkin esteet ja pysyttelevät niistä niin kaukana kuin mahdollista. Lisäksi koulusukuiset varsat ovat tulleet yhä herkemmiksi ja luonteltaan kuumemmiksi. Tämä vaatii ratsastajalta huomattavasti enemmän osaamista, jotta hevosen hyvät urheiluominaisuudet voi hyödyntää. Samalla näille hevosille on kehittynyt kolme erittäin korkealaatuista ja näyttävää askellajia.

Estesukuisten jalostuslinjojen varsoilla on luonnollinen halu hypätä eikä näitä hevosia tarvitse opettaa hyppäämään. Näiden nuorien hevosten kohdalla pitää olla varovainen, jotta hyppykykyistä ja hyppyhaluista hevosta ei valmenneta ja kilpailuteta liikaa erikoisesti neljä ja viisi vuotiaana. Nykyään voi sanoa, ettei koulu- ja estelinjaisia hevosia juurikaan risteytetä. Ne estesukuiset hevoset, joilla on hyvä laukka ja hyvät muutkin askellajit, voivat vielä olla käyttökelpoinen lisä koulujalostuksessa, varsinkin silloin, kun tarvitaan parantaa laukan laatua ja saada varsalle hieman tasaisempi luonne.

9. Mikä on laatuarvostelun merkitys Ruotsin hevoskasvatukselle?

Nelivuotiaiden hevosten laatuarvostelu aloitettiin Ruotsissa 1970-luvun alussa ja sitä on tietyin sääntö- ja muotomuutoksin jatkettu siitä saakka. Laatuarvostelu on antanut valtavan tietomäärän hevosista, joita eläinlääkärit, rakennetuomarit, askellajituomarit ja estetuomarit ovat arvostelleet samassa tapahtumassa saman mallin mukaisesti. Tämä tietoarkisto on erittäin arvokas ja siihen perustuu mm. aikaisemmin mainitsemani Lina Jönssonin väitöstutkimus, jossa arvioidaan hevosen rakenteen, kestävyyden ja huippusuoritusten yhteyksiä.

Laatuarvostelu on antanut kasvattajille ja nuorten hevosten kouluttajille selkeän tavoitteen, johon täytyy/pitää pyrkiä nelivuotiasta koulutettaessa. Samalla se on auttanut monta hevos- ja ratsastajasukupolvea löytämään sopivan peruskoulutuksen.

Laatuarvostelusta saadut kokemukset ovat luoneet perustan ruotsalaisen, kolmivuotiaille hevosille tarkoitettuun kolmivuotistestiin, josta on tullut hyvin suosittu ja sillä on samat tarkoitusperät kuin laatuarvostelulla.

Viimeisen vuosikymmenen aikana laatuarvostelu on menettänyt suosiotaan ja monet kasvattajat ovat tyytyneet esittämään hevosensa kolmivuotistestissä. Samalla monet ratsastajat ovat päätyneet kilpailuttamaan hevosiaan lajikohtaisesti Ruotsin Ratsastajainliiton järjestämissä nelivuotischampionaateissa. Tämä johtuu osittain myös siitä, että monet kouluratsastajat eivät halua tai osaa hypätä esteitä. Hevosia ei edes opeteta irtohypytykseen, mistä syystä niitä ei myöskään haluta esittää laatuarvostelussa. Monet esteratsastajat eivät ole kiinnostuneita hevosen rakenteesta eivätkä siitä miten hevonen liikkuu käynnissä ja ravissa, vaan suuntautuvat vain kilpailemisen. Tämä saattaa vaikuttaa kielteisesti hevosen kokonaisvaltaiseen kehittymiseen koulutuksessa ja valmennuksessa. Ruotsissa tämä kehityssuunta on huolestuttava eikä se anna meille sitä monipuolista tietoa, jota tarvitsemme jokaisesta hevosesta, jotta voisimme arvioida SWB hevospopulaation kehitystä. Uutta, kaikille mieleistä järjestelmää nelivuotiaiden hevosten kokonaisvaltaiseksi arvioimiseksi kehitellään ja mietiskellään parhaillaan.

Materiaali on tuotettu Tallit mobiiliaikaan -hankkeessa.