Metabolisen hevosen ruokinta

Hevosen metabolinen oireyhtymä (Equine metabolic syndrome=EMS) on hevosilla ja poneilla esiintyvä aineenvaihdunnan häiriö, joka muistuttaa ihmisten tyypin 2 diabetesta. Oireyhtymä syntyy yltäkylläisen ravitsemuksen ja liian vähäisen liikunnan seurauksena. Riskiryhmään kuuluvat erityisesti ponirodut ja hyvät rehunkäyttäjät.

Kuva: Metabolista oireyhtymää sairastavalla hevosella esiintyy useimmiten yleisen lihavuuden lisäksi silminnähtäviä rasvakertymiä mm. niskassa, kaulassa ja hännän tyvessä. Hevosen laitumelle päästämistä kannattaa välttää kokonaan, jos sillä on todettu insuliiniresistenssi tai se on sairastanut kaviokuumeen. Laidunruohon sijaan hevoselle annetaan väsäsokerista sisäruokintakauden karkearehua. 

Hevosella esiintyviä EMS:n oireita ovat mm. ylipaino, sairaudelle tyypillisille alueille (kaula, lavat, kyljet, hännän tyvi, jalkojen väli) kertyvä rasva, insuliiniresistenssi, insuliinin liikatuotanto, heikentynyt vastustuskyky ja alttius sairastua kaviokuumeeseen. Sairauteen ei ole lääkehoitoa, joten avainasemassa ovat painonhallinta, liikunta ja ruokavalion oikeanlainen koostumus.

Ruokinnassa huomioitavia asioita:

  • Hevosen lihomisen välttäminen, sen laihduttaminen sopivaan kuntoluokkaan ja painon seuranta. Tarvittaessa ohjeita laihduttamiseen löytyy neuvontakirjoituksesta ”Ylipainoisen hevosen ruokinta”.
  • Sopivan heinän valinta rehuanalyysin perusteella. Metabolisen hevosen heinän sokeripitoisuudeksi suositellaan <10–12 %.
  • Heinäruokinnan rajoittaminen hevosen tarvetta vastaavaksi. Rajoitetun heinämäärän antaminen useina pieninä kerta-annoksina, jotta hevoselle ei aiheudu mahahaavaa.
  • Karkearehun antaminen ennen muita rehuja, jolloin glukoosi- ja insuliinimäärien nousemista elimistössä voidaan hieman hidastaa.
  • Ruokinnan kokonaissokeri ja -tärkkelysmäärän pitäminen <13 %, mukaan lukien väki- ja lisärehut.
  • Väkirehujen ja runsaasti sokeria ja energiaa sisältävien rehujen karsiminen. Vältettävien rehujen listalla ovat mm. seosmelassi, melassoidut väkirehut, melassileike, leipä, omena, porkkana, viljat, viljoja sisältävät väkirehut ja glukoosipohjaiset lisärehut.
  • Karkearehuihin perustuvan ruokinnan täydentäminen kivennäis- ja hivenaineilla sekä vitamiineilla. Metabolisten hevosten ruokinnassa ovat erityisessä roolissa riittävä magnesiumin, kromin, sinkin, C- ja E-vitamiinien, seleenin ja B-vitamiinien saanti. Myös omega-3 rasvahapot sopivat ruokinnan täydentämiseen. Mikäli heinä sisältää vain niukasti valkuaista on hevoselle annettava myös valkuaislisärehua.
  • Hevosen laiduntamisen miettiminen yhdessä eläinlääkärin kanssa. Laidunnusta ei suositella ennen kuin hevosen insuliiniherkkyys on palautunut. Mikäli hevonen saa laiduntaa, laiduntamisen välttäminen aikoina, jolloin laidunnurmen sokeripitoisuus on tyypillisesti korkea.
  • Päivittäisen liikunnan harjoittaminen, mikäli hevosella ei ole akuuttia kaviokuumetta. Liikunta tukee hevosen ruuansulatuskavana toimintaa, parantaa kudosten aineenvaihduntaa ja insuliiniherkkyyttä ja auttaa painonhallinnassa.

Alttius sairastua kaviokuumeeseen

Metaboliseen oireyhtymästä johtuva veren korkea insuliinipitoisuus altistaa hevosen kaviokuumeelle. Hevosen sairastuessa kaviokuumeeseen on sairauden akuutissa vaiheessa kiinnitettävä ruokinnassa seuraaviin asioihin:

  • Tärkkelyksen ja sokerin saannin rajoittaminen. Karkearehun sokeripitoisuuden on oltava <10 %
  • Ei väkirehuja tai makupaloja! Näiden antaminen nostaa nopeasti glukoosi- ja insuliinimääriä hevosen elimistössä.
  • Hevosta ei saa päästää laitumelle, eikä sille saa antaa myöskään niitettyä laidunnurmea
  • Hevosen on kuitenkin saatava päivittäin vain vähän sokeria ja/tai tärkkelystä sisältävää kivennäisvalmistetta sekä suolaa.

Akuutin kaviokuumeen jälkeen hevosen ruokintaa jatketaan edellä mainittua metabolisen hevosen ruokavaliota noudattaen.

 

Tietosivu on toteutettu Hevostoimijat-yhteistyöhankkeessa.

Päivitetty 21.5.2021

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.