Varsojen osteokondroosin ehkäisemisestä

Häiriöt syntyvät helpoimmin nopean kasvuvaiheen aikana. Kasvuhäiriöitä esiintyy hevosilla tavallisesti kintereessä, ja melko usein myös vuohisnivelessä. Nuorilla ja kasvavilla varsoilla (ikä 0 – 2 -vuotta) oireina voivat olla esimerkiksi kyseisen nivelalueen turvotus ja ontuminen. Oireilevat varsat ovat usein isokokoisia ja nopeakasvuisia.

Kasvuhäiriöiden taustalla vaikuttavat usein monet eri tekijät yhden yksittäisen syyn sijaan. Syyt ovat osittain perinnöllisiä. Varsan sukujuurista voidaan saada hyödyllistä tietoa, esiintyykö varsan suvussa riskiä kasvuhäiriöiden muodostumiseen. Varsan isän ja emän koosta voidaan arvella, onko varsalla taipumusta nopeakasvuisuuteen. Myös vääränlainen ruokinta ja liikunta voivat vaikuttaa kasvuhäiriöiden kehittymiseen. Kriittisimmät vaiheet ruokinnassa ovat tamman tiineyden jälkimmäinen puolisko ja varsan vieroittamisen jälkeinen aika.

Kasvuhäiriöiden juuret kantavan tamman ruokinnassa

Varsan sikiöaikana saamat ravintoaineet vaikuttavat sen luiden ja nivelten muodostumiseen. Tamman tulee saada koko tiineytensä ajan riittävästi kivennäisiä, hivenaineita ja vitamiineja. Tamman lopputiineys lisää erityisesti sen kalsiumin, fosforin, raudan ja kuparin tarvetta. Vääränlainen kalsium-fosfori-suhde kantavan tamman ruokinnassa lisää riskiä varsan kasvuhäiriöihin. Suositeltavana suhteena pidetään 1,4:1. Erityisen tärkeitä varsan kehittyvälle luustolle ovat kupari, sinkki ja D-vitamiini. Koska tamman maidon kupari- ja sinkkipitoisuudet ovat matalat, varsa tarvitsee syntymänsä jälkeen sikiöaikana maksaansa varastoitunutta kuparia ja sinkkiä emon maidon kupari- ja sinkkipitoisuuksien täydentämiseen. Kantavan tamman yliruokintaa tulee välttää, sillä tamman tiineydenaikainen liikaenergiaruokinta voi vaikuttaa varsan kasvuhäiriöiden syntyyn. Tammalle voi lisäksi aiheutua varsomisvaikeuksia, mikäli varsan syntymäpaino nousee tamman yliruokinnan vuoksi korkeaksi. Kantavan tamman lihavuuskuntoa tulee pitää silmällä, ja sen tulee myös liikkua sopivissa määrin.

Vieroitetun varsan ruokinta - Tavoitteena varsan tasainen kasvu

Varsat suositellaan vieroitettaviksi noin kuuden kuukauden ikäisinä. Vieroitetun varsan ruokinnassa pyritään optimaaliseen ja tasaiseen kasvuun. Maksimaalisen kasvun tavoittelu ei ole toivottavaa, sillä varsa ei saisi kasvaa liian nopeasti, jotta sen luustosta kehittyisi kestävämpi. Vieroitukseen mennessä varsa pystyy koostaan riippuen syömään n. 4 – 6 kiloa heinää ja 1 – 1,5 kiloa väkirehua vuorokaudessa. Varsoja on ruokittava useilla pienillä annoksilla, sillä niiden pieneen mahalaukkuun ei mahdu suurta rehumäärää kerrallaan.Vieroitettava varsa tulee totuttaa jo hyvissä ajoin vieroituksen jälkeen annettaviin rehuihin. Näin voidaan välttää tilanne, jossa huonosti uusia rehuja syövä varsa laihtuu, ja sen kasvu hidastuu hetkellisesti.

Varsan pääravinnonlähteenä on heinä, jonka hyvän laadun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Vieroitetun varsan ruuansulatuselimistö ei ole vielä täysin kehittynyt, joten heinän on oltava lehtevää ja ohutkortista. Hyvälaatuisen heinän syöminen parantaa myös paksusuolen mikrobiston kehittymistä. Varsalle valittavien karkearehujen D-arvon tulisi olla > 650 g/kg ka ja raakavalkuaispitoisuuden 120 – 150 g/kg ka. Koska muiden ruokinnassa tarvittavien rehujen tarve on suorassa yhteydessä karkearehujen laatuun, on karkearehusta teetettävä rehuanalyysi, josta selviävät myös heinän sisältämät kivennäis- ja hivenaineet.

Rehujen sisältämä energia

Varsa kuluttaa energiaa elintoimintojensa ylläpitoon, kasvuun ja kehitykseen sekä liikuntaan. Energiamäärä tulee aina sopeuttaa energian kulutuksen ja kasvuvaiheiden mukaan, sillä liika energiansaanti tai energiansaannin ajoittaiset vaihtelut altistavat kasvuhäiriöille. Varsan yliruokkiminen kiihdyttää kasvua liikaa. Varsan kasvua ei saa kiihdyttää liian suurella, ruokintasuositukset 20 – 30 %, ylittävällä energiamäärällä. Yliruokkiminen lisää insuliinin tuotantoa ja vähentää tyroksiinin tuotantoa, millä on haitallisia vaikutuksia luun ja nivelruston muodostumiseen. Luiden pituuskasvun kiihtyessä luun mineralisaatio ei välttämättä tapahdu riittävän nopeasti, jolloin luista muodostuu hauraampia. Väkirehut kannattaa antaa useina pieninä erinä, jolloin verensokerin nousu ja insuliinin eritys pysyvät tasaisempina. Tarvittaessa osa väkirehusta voidaan korvata esimerkiksi kasviöljyllä. Myös varsan aliruokkiminen on haitallista, sillä aliruokittu varsa laihtuu, jolloin mm. sen kylmänsieto- ja vastustuskyky heikkenevät, ja kasvu hidastuu tarpeettomasti.

Tarkkailemalla säännöllisesti varsan lihavuuskuntoa voidaan arvioida ruokinnan sisältämän energiamäärän sopivuutta. Tavoitteena on, että varsa pysyy normaalissa lihavuuskunnossa. Ylimääräinen paino rasittaa turhaan varsan niveliä, jänteitä ja luustoa. Pihatoissa pidettävien varsojen ruokinnassa on huomiotava, että kylmä pitoympäristö lisää niiden lämmöntuotantoon tarvitseman energian määrää. Tämän vuoksi säätilassa tapahtuvat muutokset tulee huomioida ruokinnassa.

Valkuainen

Karkearehujen ja kauran valkuaisen laatu (aminohappokoostumus) on puutteellinen vieroitetulle varsalle. Karkearehusta ja kaurasta koostuvaa ruokintaa onkin aina täydennettävä valkuaislisällä varsan 9 – 10 kk:n ikään saakka. Täydentämiseen sopivia rehuja ovat esimerkiksi teolliset valkuaistiivisteet tai soijarouhe. Liiallisen valkuaisen syöttäminen lisää virtsaamista, jolloin virtsan mukana menetetään elimistöstä kivennäisaineita. Liian vähäinen valkuaisruokinta puolestaan hidastaa varsan kasvua, ja varsan siirtyessä vahvempaan laidunruokintaan sen kasvu ei pysy tasaisena vaan se kiihtyy tarpeettoman nopeasti (ns. kompensatorinen kasvuspurtti).

Kuvaaja 1. Esimerkki vieroitetun varsan ruokinnasta (odotettu aikuispaino 500 kg).Karkearehu muodostaa valtaosan kasvavan varsan ruokavaliosta. Karkearehun laatuun tulee kiinnittää ruokinnassa erityistä huomiota.

Kivennäis- ja hivenaineet

Kivennäis- ja hivenaineet vaikuttavat mm. ravintoaineiden imeytymiseen, luuston kehitykseen, ihon ja karvapeitteen kuntoon ja lihasten ja hermoston toimintaan. Varsan ruokinnassa on tärkeää, ettei kivennäis- tai hivenaineiden saanti jää vajaaksi, mutta ettei ruokintasuosituksia myöskään kohtuuttomasti ylitetä. Erityishuomiota varsojen ruokinnassa tulee kiinnittää kalsiumin ja fosforin sekä kuparin, sinkin, magnesiumin ja mangaanin saantiin.

Riittävän määrän lisäksi kivennäis- ja hivenaineita tulee antaa oikeassa suhteessa. Suositeltava kalsium-fosfori-suhde ruokinnassa on 1,8:1. Hyvin alhainen suhde voi altistaa varsan kasvuhäiriöille. Varsojen ruokinnassa myös ruokinnan kupari-sinkki -suhde on on tärkeä. Varsan olisi suositeltavaa saada näitä hivenaineita suhteessa 1:4 eli varsa tarvitsee sinkkiä nelinkertaisen määrän kupariin nähden. Liiallinen sinkin määrä suhteessa kupariin heikentää kuparin imeytymistä, jolloin varsa saattaa kärsiä kuparin puutteesta, mikä puolestaan lisää riskiä osteokondroosiin.

Riittävä kivennäis- ja hivenaineiden saanti ja oikea suhde varmistetaan joko kasvaville varsoille suunnitelluilla täysrehuilla tai kauraa käytettäessä erillisellä kivennäisvalmisteella. Pelkkä ruokintakalkki ei koskaan riitä tyydyttämään hevosen kivennäisaineiden tarvetta. Kuten jo aikaisemmin on mainittu, kannattaa kasvavien varsojen pääasiallisesta rehusta eli heinästä teettää kivennäis- ja hivenaineanalyysi ruokinnan tasapainottamiseksi ja mahdollisen yli- tai aliruokinnan välttämiseksi.

Taulukko 1. Vieroitetuille varsoille (ikä 6 kk) tärkeiden kivennäis- ja hivenaineiden tarpeesta (NRC, 2007)

Varsan odotettu aikuispaino (kg)	Kalsium (g/vrk)	Fosfori (g/vrk)	Magnesium (g/vrk)	Kupari (mg/vrk)	Sinkki (mg/vrk)
400	30,9	17,2	3,3	43,2	172,7
500	38,6	21,5	4,1	54	215,9
600	46,4	25,8	5	64,8	259,1

Vitamiinit

Ruokittaessa varsaa heinällä ja kauralla, tarvitsee sen ruokintaa täydentää ADE-vitamiinilisällä koko sisäruokintakauden ajan. Täysrehua käytettäessä riittävä vitamiinien saanti kannattaa laskea esimerkiksi hevosille suunnitellun ruokintalaskurin avulla. Luuston kannalta tärkein vitamiini on D-vitamiini, sillä se vaikuttaa kivennäisaineenvaihduntaan. Varsoilla D-vitamiinin puutos aiheuttaa luutumishäiriöitä ja aikuisilla hevosilla luuston haurastumista.

Liikunnan tärkeys

Kasvaakseen kestäviksi luut ja nivelet tarvitsevat myös sopivasti luustoa kuormittavaa liikuntaa. Luun mineralisoituminen eli kivennäisten pidättyminen luuhun edellyttää, että luun aineenvaihdunta kiihtyy. Varsan jaloittelutarhan pohjaan tulee kiinnittää huomiota. Paakkuuntunut ja jäinen talvitarha ei turvaa riittävää liikuntaa. Lisäksi jaloittelutarhan on oltava riittävän suuri ja varsalla mieluusti ikäistään seuraa. Liian vähäinen liikunta yhdistettynä kivennäisten puutteeseen aiheuttaa luiden tiheyden vähentymistä ts. luut haurastuvat. Mikäli vieroitettua varsaa joudutaan pitämään sairauden vuoksi karsinalevossa, tulee sen väkirehumäärää vähentää. Toipilasjakson päätyttyä varsan liikunnan ja rehujen määrää lisätään varovaisesti ja asteittain, jotta vältytään nopeilta pyrähdyksiltä varsan kasvussa ja liikunnan määrässä.

Lisätietoa:

Osteokondroosi

Tietosivu on toteutettu Hevostoimijat -yhteistyöhankkeessa.