Hevosen hyvinvointi kuljetuksessa

Matkustaminen väsyttää ja stressaa hevosta, koska se tasapainoilee koko matkan ajan. Kaksitoista tuntia kestävä, hyvissä olosuhteissa tehty kuljetus vastaa n. 12 tunnin kävelysuoritusta.

Hevosen matkustusmukavuuteen vaikuttaa; mm.  kuljetusvälineen ilmanvaihto, tien tasaisuus, kuljettajan ajotaito sekä muiden hevosten läsnä- tai poissaolo.

Hevonen menettää usein 2-3 kg painoaan kuljetuksen aikana, vaikka kuljetus olisi onnistuneesti tehty. Painonmenetys voi kaksinkertaistua helposti, jos on lämmin sää ja huono ilmanvaihto. Viidentoista kilon painonmenetys ei ole tavaton kuumalla säällä tehdyssä pitkähkössä kuljetuksessa.

Ilmastointi on tavallisesti kuljetuksen heikoin lenkki. Jos ilmanvaihto on huonosti järjestetty, raikkaan happipitoisen ilman osuus pienenee ja hiilidioksidin määrä lisääntyy, mikä näkyy mm. kondenssivetenä kuljetustilan pinnoilla. Keskikokoinen hevonen tarvitsee kaasujen vaihtoon tunnin aikana n. 45 kuutiota ilmaa. Tuuletusta säädettäessä on muistettava, ettei hevonen pidä vedosta.

Usein hevonen joudutaan pitämään kuljetuksen aikana kiinnitettynä siten, ettei se saa pitää päätään riittävän alhaalla. Toisaalta, jos hevoset ovat vierekkäin, ne joudutaan sitomaan kiinni molemmilta puolin tappelujen ja nahistelun estämiseksi. Peräkärryjen väliaita on tarkoitettu erottamaan hevoset toisistaan. Kaarteessa hevonen levittää takajalkojaan ja on hyvä, jos väliaita on alhaalta avoin tai rakennettu muovista, joka joustaa hevosen hakiessa tasapainoa.

Pitkät kuljetukset altistavat hevoset kuljetuskuumeelle

Kuljetuskuumeen syynä on stressi yhdistettynä johonkin muuhun tekijään. Kuljetuksen aikana hevoset eivät juo useinkaan tarpeeksi, mikä aiheuttaa kuivumista, samalla myös ylemmät hengitystiet kuivuvat. Kuljetuksessa hevonen voi joutua seisomaan pää kiinnitettynä verraten ylös, jossa asennossa se ei pysty poistamaan epäpuhtauksia ylähengitysteistä. Tämän seurauksena pöly, bakteerit ja virukset joutuvat alempiin hengitysteihin, jossa ne voivat aiheuttaa tulehduksen. Jos ensimmäiset varoitusmerkit jäävät huomaamatta, voi sairaus edetä yllättävän nopeasti. 

Pidemmällä matkalla on hyvä antaa hevosen laskea päänsä alas. Samalla on valvottava, ettei se sotke jalkaansa kiinnitysköyteen.

Selviä merkkejä ovat kuume, yskä, sierainvuoto, hengitystiheyden kohoaminen ja hengityksen muuttuminen pinnalliseksi sekä sykkeen nopeutuminen. Kuljetuskuumeessa hevoselle kehittyy keuhko- ja keuhkokalvontulehdus, jossa nestettä kertyy keuhkopussiin.  Voimakas tulehdus ja neste vaikeuttavat keuhkojen toimintaa, samalla kun hapenkulku heikkenee. Keuhkoista kuuluu sivuääniä. Tulehdus on kivulias, hevosella on rintakipuja ja se seisoo kyynärpäät uloskiertyneinä eikä halua liikkua eikä myöskään paneutua maahan. Tällainen hevonen tarvitsee eläinlääkärin apua pikaisesti!

Vinkkejä matkan tekoon

  • Kuljetuksen aikana kannattaa aina välillä pysähtyä ja tarkistaa miten hevoset voivat. Osa hevosista ei juo kuljetuksen aikana ja osa hevosista ei uskalla virtsata.
  • Vettä kannattaa tarjoa vähintään 4 tunnin välein. Vähintään kahden tunnin välein hevosten pitäisi saada laskea joksikin aikaa päänsä alas.
  • Hevonen kannattaa opettaa ennen matkustamista pitämään esim. omenan- tai melassinmakuisesta vedestä. Kuivuminen aiheuttaa ongelmia!
  • Jos ulkoilman lämpötila on korkea, olisi hevosen kannalta parempi matkustaa yöaikaan.
  • Hevosille, jotka kärsivät yksinmatkustamisesta, voidaan kokeilla metallipeilin asettamista kuljetusvälineeseen.
  • Kamera auttaa hevosten valvomisessa kuljetusmatkalla.
  • Matkan tekoon kannattaa varata aikaa, koska kaatosade, ukkosmyrsky ja liikenne voivat aiheuttaa yllättäviä pysähdyksiä. Tällöin pitää erikoisesti huolehtia ilmanvaihdosta.
  • Älä lähde paluumatkalle välittömästi kilpailusuorituksen jälkeen.
  • Kiinnitä heinän hygieeniseen laatuun huomioita. Jos heinä on kuivaa, se kannattaa kostuttaa, jottei se pölyä. Pölyinen heinä hevosen hengitysvyöhykkeellä on riski!
  • Ilman pyöriminen kuljetusajoneuvossa voi aiheuttaa sen, että kuivike ja mukana oleva heinä pölyää kuljetustilassa voimakkaasti.
  • Lautalla matkustettaessa yritä saada kuljetusauto tai peräkärri paikalle, jossa on raikasta ilmaa!  Ilmaluukut kannattaa aukaista heti! Lautan keskellä on hevosen tasaisinta matkustaa.
  • Anna suolaa tai elektrolyyttejä kuljetuksen jälkeen, samoin ennen kuljetusta, jos matka on pitkä.
  • Mikäli huomaat hevosen voinnissa muutoksia, kannattaa pysähtyä. Jos mahdollista, hevonen kannattaa ottaa sopivassa paikassa ulos.  Hevosta voidaan kävelyttää ja syöttää sekä odottaa, että se virtsaa.  Mikäli hevonen ei virkisty, on syytä kääntyä pikaisesti eläinlääkärin puoleen, koska syynä voi olla alkava kuljetuskuume.
  • Opeta hevoselle lastaus kotona – rauhallisissa olosuhteissa. Jos hevonen saa rehua opetellessaan lastausta, se oppii nopeasti menemään kuljetusvälineeseen.

Materiaali on koottu Solmut auki - alueellinen neuvontapilotti -hankkeessa.

     

Päivitetty 14.5.2018

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.