Mäskiruokiruokinnan vaikutus hevosen suoliston mikrobistoon – Alustavia tuloksia

Ohramäskin vaikutusta hevosten suoliston mikrobistoon selvitettiin Larva-Jussilan kasvatustallilla tehdyssä ruokintakokeessa toukokuussa 2023. Tutkimukseen osallistui yhteensä 11 kevään ja kesän 2022 aikana syntynyttä suomenhevosvarsaa (7 tammaa ja 4 oria). Varsat olivat samassa pihatossa, mutta tamma- ja orivarsat oli jaettu omiin vierekkäisiin osastoihin.

Varsat saivat niiden perusruokinnan lisäksi pakastettua tuoremäskiä kaksi kertaa vuorokaudessa kahden viikon ajan. Varsojen muu ruokavalio koostui pääsääntöisesti heinästä ja kaurasta sekä rypsi- ja valkuaistiivisteestä. Varsoilta kerättiin lantanäytteet tuoreista lantakasoista ensimmäisen kerran mäskilisän antamista edeltävänä päivänä ja toisen kerran mäskiruokinnan päättymistä seuraavana päivänä. Näytteet säilytettiin typpitankissa ja ne analysoitiin 16S-rRNA-geeniamplikonisekvensointi -menetelmällä.

Alustavien tulosten mukaan mäskilisä muutti hevosten suoliston mikrobiston koostumusta. Mielenkiintoisena havaintona ilmeni, että tamma- ja orivarsojen suoliston mikrobistot erosivat toisistaan. Tätä tulosta tarkasteltaessa on kuitenkin otettava huomioon, että varsojen pitäminen pihaton eri osastoissa on voinut vaikuttaa tulokseen. Lisäksi varsojen saaman kauran määrä vaikutti ainakin tammavarsojen suoliston mikrobiston koostumukseen. Mäskiruokinnalla ei ollut merkitystä bakteerien monimuotoisuuteen. Tällaisen tuloksen saaminen voisi kuitenkin edellyttää koko ruokavalion radikaalia muuttamista.

Kaikki varsat pysyivät tutkimuksen aikana terveinä, eikä mäskilisä aiheuttanut muutosta lannan koostumuksessa. Mäskin maittavuuden kanssa ei ollut ongelmia, ja varsat söivät sitä mielellään. Maittavuus voi kuitenkin vaihdella eri yksilöiden sekä eri rotuisten hevosten välillä.

Lopulliset tulokset tullaan julkaisemaan tieteellisessä julkaisussa ja niistä tullaan tiedottamaan muun muassa hankkeen sivuilla.

25.1.2024/Heli Suomala

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.