Tuntoaisti

Herkkä tuntoaisti korvaa hevosen heikkoa lähinäköä

Hevosen tuntoaistin herkkyys vaihtelee kehon eri alueilla riippuen mm. karvapeitteen ja ihon paksuudesta sekä reseptorien, eli aistinsolujen, tiheydestä. Hevosen suu, säkä ja kyljet ovat erityisen tuntoherkkää aluetta. 

Ihossa on eri reseptorit kylmän ja kuuman aistimista varten sekä kosketuksen, paineen, tärinän ja kivun aistimiseen. Näistä varsinkin kipureseptorit voivat tottua säännöllisesti toistuvaan ärsykkeeseen, jolloin aistinsolut eivät enää reagoi ärsykkeeseen yhtä voimakkaasti.

Hevosen silmien ympärillä ja turvassa sijaitsevissa tuntokarvoissa on runsaasti hermopäätteitä. Tuntokarvojen avulla hevonen mm. hahmottaa etäisyyden erilaisiin kohteisiin, mikä suojaa niiden päätä kolhuilta. Huulien tuntokarvoilla on lisäksi suuri merkitys syömisessä ja ravinnon valikoinnissa.

Tuntokarvat eroavat rakenteeltaan ja toiminnaltaan selkeästi muusta karvapeitteestä. Hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että jokainen erillinen tuntokarva aktivoi tiettyä aivokuoren aluetta. Jokainen yksittäinen tuntokarva on siten hevoselle erittäin tärkeä aistinelin, eikä niitä saa poistaa kosmeettisista syistä. 

 

Hevosten arvellaan pystyvän aistimaan turvan tuntokarvojensa avulla onko tarhalangoissa sähkövirtaa vai ei, ennen kuin ne koskettavat lankaa.

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.