Lantanäytteet

Hevosten lantanäytteet tutkitaan madonmunien varalta. Näytteet kannattaa ottaa pääosin laidunkaudella, koska silloin madon munien eritys on korkeimmillaan. Varsojen suolinkaistilanteen kartoittamiseksi myös talvella otettavat näytteet voivat olla hyödyllisiä. Näytteestä lasketaan laboratoriokäsittelyjen jälkeen mikroskoopin avulla madonmunat ja loissuvut tunnistetaan. Tulos ilmoitetaan loiskohtaisesti madonmunien määränä grammassa ulostetta (epg-arvo, eggs per gram).

Kaikista hevosista otetaan lantanäyte keväällä ennen laitumelle laskua ja syksyllä laidunkauden lopulla esim. elokuussa. Aikuisista oireettomista hevosista, joiden näytteet ovat toistuvasti puhtaita loisten munista, riittää jatkossa yksi näyte keväisin. Niistä aikuisista hevosista, joiden näytteessä loismunien määrä on yli 200 epg, otetaan kontrollinäyte lääkityksen jälkeen ja jatkossa 2 – 3 näytettä vuosittain.

Pikkuvarsoista otetaan ensimmäinen lantanäyte ennen ensimmäistä loishäätöä noin kymmenen viikon iässä. Seuraava näyte otetaan ennen syksyn heisimatohäätöä. Jos varsa on aikaisin keväällä syntynyt, kannattaa kesällä ottaa yksi ylimääräinen näyte varsan ollessa noin 4 - 5 kk:n ikäinen. Talven aikana varsasta otetaan 1-2 näytettä ja keväällä ennen laitumelle laskua yksi näyte. Varsan lantanäyte otetaan aina juuri ennen seuraavaa suunniteltua loislääkitystä. Varsalta otetaan lisäksi aina näyte, jos sillä ilmenee sisäloisille tyypillisiä oireita kuten ripulia tai yskää, jonka aiheuttajasta on epäselvyyttä. Pikkuvarsojen näytteenottosuunnitelmaa muokataan tarvittaessa saatujen tulosten perusteella; esimerkiksi jos varsan näytteet ovat toistuvasti puhtaita, eikä ulosteissa havaita suolinkaisia loislääkityksen jälkeen, voidaan näytteenottokertoja vähentää. Toisaalta, jos varsoja pidetään olosuhteissa, joissa tartuntapaine on suuri (esim. varsapihatot) ja varsoissa on paljon loisia, voi edellä esitettyä tiheämpi näytteenotto olla tarpeen.

Nuorista hevosista otetaan näytteitä aikuisia hevosia useammin. 1 – 2-vuotiaista otetaan näyte keväällä ennen laidunkauden alkua ja yksi näyte laidunkauden puolessa välissä heinä-/elokuussa. Seuraava näyte otetaan loppusyksyllä laidunkauden päätyttyä ennen heisimatohäätöä.  Talven aikana esimerkiksi tammikuussa otetaan yksi näyte ainakin sellaisista nuorista hevosista, joiden aiemmista näytteistä on löytynyt suolinkaisen munia tai näytteen epg-arvo pienten sukkulamatojen osalta on ollut yli 200.

Talliin tulevasta uudesta hevosesta otetaan lantanäyte ennen sen laskemista yhteisiin ulkoilutiloihin (laidun, pihatto, tarha) ja lisäksi hevonen lääkitään tarvittaessa. Kaksi viikkoa lääkityksen jälkeen hevosesta otetaan vielä kontrollinäyte. Jos kontrollinäyte on puhdas, niin hevonen voidaan laskea yhteisille ulkoilualueille. Jos kontrollinäytteessä on edelleen madon munia, tulee hevonen lääkitä jollain toisella matolääkkeellä uudelleen ja teho varmistaa kontrollinäytteellä. Näillä toimenpiteillä pyritään estämään resistenttien loiskantojen leviäminen tallille.

Lantanäytteet otetaan ja tulokset säilytetään hevoskohtaisesti.

Muuta huomioitavaa

Lantanäytetutkimus madon munien varalta on suuntaa antava eikä sen perusteella voida täysin pois sulkea sisäloistartunnan mahdollisuutta. Loistartunta voi olla niin varhaisessa vaiheessa, että aikuisia munivia naaraita ei vielä ole hevosen suolistossa. Käpymadon munat eivät näy lantanäytetutkimuksessa lainkaan, sillä mahasaivartaja munii hevosen karvapeitteeseen. Heisimadon munat tulevat esiin yleisimmin käytetyillä lantanäytetutkimusmenetelmillä vain harvoin. Hevosenhoitajan seurattavaksi jää hevosen yleiskunto. Jos hevosella on sisäloisiin liittyviä tyypillisiä oireita (laihtumista, pömppö maha, huono karva, toistuvia ähkyjä, ripulia, hännän hankaamista ym.), tulee tämän hevosen sisäloislääkitystarve vielä erikseen arvioida.

 

Osion asiantuntijana on toiminut erikoiseläinlääkäri Katja Hautala.

 

Päivitetty 1.3.2018 osana Solmut auki -neuvontapilottihanketta ja 8.12.2022 osana Hevosneuvos-hanketta.

    

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat tärkeimmät tiedotteemme sähköpostiisi.